Kt 52 Salon kohta 2. vaihe

Kantatien 52 liikennejärjestelyjen kehittämisen tavoitteena on ollut yhtäjaksoisen kantatien 52 linjauksen toteuttaminen Salon kohdalla, eli läpikulkevan henkilöautoliikenteen ohjaaminen pois Salon katuverkolta ja raskaan liikenteen ohjaaminen Kirjolankatu-Meriniitynkatu kiertoreitiltä sujuvammalle kantatielle.

Salon itäiseen ohikulkutiehen on varauduttu jo vuosikymmenien ajan kaikilla kaavatasoilla. Ohitustien eteläinen osa otettiin käyttöön vuodenvaihteessa 2016–2017, mutta pohjoisosaa ei hankkeen ensimmäisessä vaiheessa vielä toteutettu. Vuoden 2018 aikana laaditaan Salon kaupungin ja ELY-keskuksen yhteistyönä puuttuvasta osuudesta välillä mt 110 – Somerontie (kt 52) aluevaraussuunnitelmaa, jossa tarkastellaan tuoreitten liikenne-ennusteiden ja nykyisten suunnitteluohjeitten pohjalta erityisesti liittymien tilatarpeita ja teknisiä toteutusvaihtoehtoja. Samalla määritellään jatkosuunnittelua varten mm. luontoselvitystarpeita.

Jo parannetun eteläisen osan liikennemäärät ovat ennustettuja suurempia.

Jo parannetun eteläisen osan liikennemäärät ovat ennustettuja suurempia, maantien 110 eteläpuolella lähes 4000 ajon/vrk. Tämän seurauksena on saatu palautetta mt 110 Inkereentien ja Somerontien liittymien ruuhkautumisesta. Raskas liikenne alueella tulee lisääntymään tulevaisuudessa mm. Hangon sataman liikenteen kasvun ja suunnitellun Korvenmäen työpaikka-alueen myötä. Itäisestä ohitustiestä on tehty vuosien mittaan kolme yleissuunnitelmaa, jotka eroavat toisistaan lähinnä liittymätyyppien osalta. Itäisen ohitustien pohjoisosan hyöty-kustannussuhteeksi on arvioitu noin 2. 

Seuraava suunnitteluvaihe on tie- ja rakennussuunnitelman laatiminen. Tiesuunnitelman laatiminen on ajoitettu v. 2020 jälkeen.

Sivu päivitetty 19.11.2018