Hyppää sisältöön

Yhteystiedot

Väylävirasto

asiantuntija

Erkki Pakarinen

Nopeusraportit

Autojen nopeuksien kehitystä on seurattu vuodesta 1961 alkaen. Aluksi nopeusmittauksia tehtiin tutkalla. Vuodesta 1992 lähtien autojen nopeuksia koskeva tieto on saatu liikenteen automaattisilta mittausasemilta (LAM). Autojen nopeudet ovat pysyneet vuodesta 1990 lähtien lähes samoina lukuunottamatta vuosien 1998 ja 1999 välissä olevaa pientä hyppäystä ylöspäin.

Vuodesta 2020 lähtien tiedot löytyvät Fintrafficin palvelusta.

Ajonopeudet maanteillä 2019 

Ajonopeudet maanteillä 2018

Autojen nopeudet maanteillä vuonna 2017 

Autojen nopeudet maanteillä vuonna 2016

Autojen nopeudet maanteillä vuonna 2015

Autojen nopeudet maanteilla vuonna 2014

Autojen nopeudet maanteilla vuonna 2013

Autojen nopeudet pääteillä vuonna 2012 

Autojen nopeudet vuonna 2011 

Autojen nopeudet vuonna 2010 

 

Pakettiautojen ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus on vanhemmilla automalleilla 80 km/h ja uudemmilla 100 km/h, mutta järjestelmä ei kykene erottelemaan malleja eikä edes henkilö- ja pakettiautoja toisistaan. Pakettiautojen osuus ko. autoista liikenteessä on 8,2 % (v. 1999).

Linja-autojen ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus on joko 80 km/h tai 100 km/h, mutta näitä tyyppejä järjestelmä ei kykene erottelemaan toisistaan.