Hyppää sisältöön

Ohikulkutie on tuonut helpotusta ruuhka-aikoihin

Lähes kuusi kuukautta Seinäjoen itäisen ohikulkutien ensimmäisen vaiheen valmistumisen jälkeen hankkeen hyödyt näkyvät niin kaupunkilaisten arjessa kuin liikenteen sujuvuudessa.

 

– Itäväylän ensimmäisen vaiheen avautumisella saimme jo ydinkeskustan läpi kulkevasta liikenteestä raskaan liikenteen ja vaarallisten aineiden kuljetukset pois, toteaa Seinäjoen kaupungin teknisen toimen toimialajohtaja Markku Kujanpää.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Törnäväntien arkiaamujen ja iltapäivien ruuhkapiikkejä on saatu purettua raskaan liikenteen osalta. Myös Seinäjoen keskusta-alueella asutukseltaan runsastuneen Vapaudentien liikennettä on saatu onnistuneesti hillittyä. Aluetta saatu on hälvennettyä turhalta melulta ja ilmansaasteilta, mikä on osaltaan edesauttanut asumisviihtyvyyttä.

– Jalankulkijoille ja pyöräilijöille on turvallisempaa, kun rekat eivät kulje täällä pitkin päivää, sanoo keskustassa työskentelevä Jukka-Pekka Vainionpää.

K-Citymarketin kauppias Päivi Raja-aho on myös huomannut keskikaupungin rauhoittuneen.

– Todella mukavaa, kun liikenne ei kulje enää kaupungin läpi, hän sanoo.

Raja-aho huomauttaa kuitenkin liikennejärjestelyjen vaativan vielä totuttelua.