Hyppää sisältöön

Kuin kaksi marjaa (Tietomalli vs. tietomalli)

Tietomallilla tarkoitetaan tiedon rakenteen ja tiedolle suoritettavan käsittelyn määrittelevää kehikkoa - käsitteistöä. - Tiedonhallinnan näkemys Tietomallilla tarkoitetaan digitaalisessa muodossa olevan rakennelman 3-ulotteista esittämistä ominaisuustietoineen. - Rakennustekninen näkemys

ietojen mallintaminen eli käsiteanalyysi ja kuvaaminen ovat tärkeitä menetelmiä ja niitä tarvitaan monissa eri tiedonhallinnan prosesseissa. On kuvattava ylätason liiketoimintalähtöisiä kokonaismalleja, sovellusaluekohtaisia tarkempia malleja sekä tietokannan suunnittelussa tarvittavia malleja. Malleja siis laaditaan moniin tarkoituksiin ja on tärkeää osata laatia tarkkoja ja myös ylätason kokonaismalleja. Mallintaminen tuottaa tieto- tai käsitemalleja. Mutta lisäksi mallintaminen on parhaimmillaan synergiaa luovaa yhteistyötä, jossa osallistujat jakavat näkemyksiään, oppivat ja sitoutuvat hankkeeseen. Mallintamisessa määritellään tärkeät käsitteet, jolloin syntyy yhteinen kieli ja sanasto eri osapuolten kesken, parhaimmillaan yli organisaatiorajojen.

Rakennusteknisessä mielessä tietomalli on digitaalisessa muodossa oleva tietojen kokonaisuus, jolla kuvataan erilaisia rakennelmia, kuten siltoja ja teitä. Tietomalli pitää sisällään rakennelman ominaistiedot sekä rakennusosien ominaisuudet. Mallissa on mukana myös tietoja eri rakennusvaiheista ja niiden vaikutuksista. Tietomalli on tässä mielessä kuin rakennelman tietokanta. Lisäksi tietomallissa hyödynnetään visuaalisuutta. Rakennelmat kuvataan kolmiulotteisina esityksinä, joita on yleensä helpompi ymmärtää kuin teknisiä piirroksia.

Käsitteenä tietomalli yhdistyy useimmin tiedonhallinnan ja tiedon mallintamisen kautta tietokantasuunnitteluun ja visiointiin. Tässä tapauksessa rakennusteknisestä tietomallista olisi hyvä käyttää käsitettä inframalli.

Taustaa:

Inframalli-termi syntyi InfraFINBIM tutkimushankkeessa, jossa myös havaittiin tietomalli -termin varatun jo muuta tarkoitusta varten. Kuitenkin on todettava, että terminologia mallintamisessa on vielä muutostilassa, joten vie vielä aikansa ennen kuin termit lopullisesti vakiinnuttavat paikkansa. Liikennevirastossa noudatetaan kuitenkin Infra FINBIM:ssä luotuja ohjeita, jolloin infra-alan mallista käytetään termiä inframalli.

Lisätietoja aiheesta: www.infrabim.fi
Terminologia: http://www.infrabim.fi/InfraBIM_Sanasto_0_5.pdf