Valtatien 5 parantaminen välillä Hurus–Hietanen; Hirvensalmi, Mikkeli

Valtatie 5 on itäisen Suomen pääväylä, joka on pääosin parannettu korkeatasoiseksi valtatieksi Heinola ja Mikkelin välillä. Mikkelin eteläpuolella välillä Hurus–Hietanen (8,6 km) on neljä keskikaiteetonta ohituskaistaa.    

Nykytilanne

Valtatien 5 Hurus–Hietanen -välin tiegeometria on hyvä. Liittymiä on vähän ja pääliittymät ovat eritasoliittymiä tai kanavoituja liittymiä. Nykyisen tien leveys on ohituskaistojen kohdalla 14,0 metriä.

Tieosuuden liikennemäärä on noin 8000 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on 11 %. Kesäviikonloppuisin liikennemäärä on yli kaksinkertainen keskimääräiseen verrattuna ja tällöin liikenne ruuhkautuu. Pitkämatkaisen liikenteen osuus on yli puolet. Vuosina 2008–2017 tieosuudella tapahtui 12 henkilövahinko-onnettomuutta, joista kaksi johti kuolemaan.

Hanke ja tavoitteet

Hanke koostuu seuraavista toimenpiteistä:
- Väli Hurus–Hietanen rakennetaan jatkuvaksi keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi välillä Monikkalan risteyssilta – mt 4201. Jatkuvan keskikaiteellisen osuuden pituus on 6,8 km
- Yksityisteitä rakennetaan 4,6 km ja ne liitetään valtatiehen alikulkujärjestelyin ja suuntaisliittymillä.
- Hankkeessa rakennetaan kaksi uutta risteyssilta ja 6,7 km riista-aitaa.

Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Koko tiejaksolle toteutuu jatkuva ohituskaistajärjestelmä, joka takaa turvalliset ohitusmahdollisuudet sekä vähentää liikenteen jonoutumista ja onnettomuusriskejä. Nopeusrajoitus voidaan säilyttää 100 km/h:ssa myös talvikaudella. Kevyen liikenteen turvallisuus paranee alikulkujärjestelyjen ja rinnakkaistiestön myötä. Henkilövahinko-onnettomuudet vähenevät laskennallisesti 0,26 onnettomuudella vuodessa.

Hankkeen tiesuunnitelma on lainvoimainen. Hankkeen kustannusarvio on noin 5,6 milj. € (MAKU 130, 2010=100).

 

Sivu päivitetty 05.12.2018