Takaisin

Vt 9 Jännevirran silta -hankkeeseen liittyvät syväväylän ruoppaukset käynnistyvät

Vt 9 Jännevirran silta -hankkeeseen liittyvät syväväylän ruoppaukset käynnistyvät

Julkaistu 13.09.2017

Siilinjärven ja Kuopion rajalla sijaitsevalla Jännevirran silta -hankkeella on edetty Saimaan syväväylän siirtämiseen liittyviin ruoppaustöihin, jotka käynnistyvät syyskuun 15. päivänä. Suunnitelman mukaan työt valmistuvat joulukuun alkuun.

Syväväylää siirretään noin 1,5 kilometrin matkalla siten, että se kulkee uuden sillan keskiaukon läpi. Näin muun muassa laivojen navigointiolosuhteet paranevat.

Ruoppaukset tehdään eri vaiheissa kartan osoittamissa kohteissa. Ruoppaukset aloitetaan eteläisimmältä alueelta (alue 1) ja ne jatkuvat alueella 2, jossa töitä tehdään sen verran, että vesijohdon siirto onnistuu. Vesijohdon siirron aikana tehdään ruoppauksia alueelle 3, minkä valmistuttua palataan vielä viimeistelemään alueen 2 ruoppaukset. Ruoppaukset voivat aiheuttaa jonkin verran veden väliaikaista samentumista.

Syntyvät ruoppausmassat kuljetetaan maihin uuden sillan Joensuun puoleiseen päähän, josta ne siirretään kartan osoittamalle louhosalueelle metsän pohjaksi. 

 

Seuraa hanketta:
verkkosivuillamme liikennevirasto.fi/vt9jannevirta
Facebook-sivuillamme Vt 9 Jännevirran silta

Lisätietoja:

Hannu Nurmi, projektipäällikkö, Liikennevirasto, 029 534 3574
Mika Huhtala, työmaapäällikkö, Kreate Oy, 0400 691 159

Jännevirran silta on Kuopion ja Siilinjärven rajalla olevan valtatie 9:n silta, joka ylittää Saimaan syväväylän Jännevirran kylän kohdalla. Valtatie 9 on tärkeä Joensuu–Kuopio välinen tie. Hankkeessa rakennetaan uusi kiinteä silta, vanhan sillan ollessa elinkaarensa päässä. Uusi silta varmistaa sujuvan ja turvallisen liikennöinnin maantie- ja vesiliikenteelle sekä kevyen liikenteen kulkijoille. Hanke toteutetaan vuosina 2016–2018.