Hyppää sisältöön

Vt 8 Raisio–Nousiainen: Uusi tielinjaus avataan liikenteelle

Julkaistu 26.11.2015

Raision ja Maskun välinen uusi tieosuus avataan liikenteelle maanantaina 30.11. Samalla otetaan kokonaisuudessaan käyttöön uudet eritasoliittymät Humikkalassa ja Maskussa. 

Kasitien liikenne siirtyy uudelle osuudelle Raision Palovuoren ja Maskun Kiisanpirtin välisellä osuudella noin neljän kilometrin matkalla. Lisäksi Humikkalan ja Maskun välillä liikenteelle avataan molemmat ajoradat. Myös Nousiaisten päässä liikenne siirtyy uudelle ajoradalle Hirviojaan saakka. Järjestelyt tapahtuvat vaiheittain maanantain aikana.

Uusien liikennejärjestelyiden myötä liikenne siirtyy lopulliselle tielinjaukselle. Uutta osuutta ei oteta käyttöön moottoritienä vielä tässä vaiheessa. Osuus toimii talven ajan sekaliikennetienä, ja nopeusrajoitus on talven ja kevään ajan pääosin 80km/h. Moottoritienä tie otetaan käyttöön syksyllä 2016.

Vanhan valtatien varressa tilapäisesti käytössä olleet linja-autopysäkit poistuvat käytöstä. Uudet pysäkit sijaitsevat Humikkalan ja Maskun eritasoliittymien kohdalla. Tässä vaiheessa myös eritasoliittymissä otetaan käyttöön uusia kevyen liikenteen yhteyksiä.

Tieosuudella tullaan vielä tekemään viimeistelytöitä, jotka edellyttävät tilapäisiä liikennejärjestelyjä ja aiheuttavat pientä haittaa liikenteelle. Lisäksi rakennustyöt jatkuvat sivuun jäävillä osuuksilla säiden mukaan talven tuloon asti.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Liikennevirasto: Kari Partiainen p. 0400 782 865, [email protected]
Projektipäällikkö Skanska Infra Oy: Jere Kuuras, p. 040 536 0741, [email protected]

Liitteet

www.liikennevirasto.fi/turkupori

www.facebook.com/turkupori

www.twitter.com/Vt8TurkuPori

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta