Hyppää sisältöön

Vt 8 Raisio–Nousiainen: Liikenne siirtyy ensi viikolla uudelle tielinjalle Maskussa

Julkaistu 10.08.2015

Liikenne ohjataan ensi viikolla Maskun keskustan kohdalla uudelle tielinjalle 2,5 kilometrin matkalla. Takaisin vanhalle tielle liikenne liittyy Nousiaisten päässä. Samalla Maskun keskustan kiertoliittymän sillat otetaan käyttöön.

Moottoritien rakennustyöt etenevät Maskun keskustan kohdalla. Nykyinen kasitien kiertotie poistuu käytöstä, ja Turusta Maskuun nouseva ramppi suljetaan. Toistaiseksi Maskun keskustaan pääsee uutta Porin suunnasta nousevaa ramppia pitkin.

Maskun keskustan uudet sillat toimivat isona yksisuuntaisena liikenneympyränä. Liikenneympyrästä pääsee poistumaan Turun ja Porin suuntiin. Kevyt liikenne kulkee Maskuun Kurittulan ja Takapaltan ylikulkusiltojen kautta.

Porista Turun suuntaan kulkeva liikenne siirtyy uudelle tielinjalle Skanskan ja Destian urakka-alueiden rajan kohdalla Nousiaisten lähellä.

Nykyiset bussipysäkit Takapaltan kohdalla poistuvat käytöstä. Pysäkit siirtyvät kasitielle Kurittulan koulun kohdalle sekä Maskun keskustasta Turkuun laskevalle rampille. Turun suunnasta tulevien matkustajien kannattaa jäädä pois bussista Kurittulan koululla ja Porin suunnasta tulevien kasitien laskevan rampin kohdalla.

Lisätietoja:
Skanska Infra Oy / Projektipäällikkö Jere Kuuras, p. 040 536 0741, [email protected]
 

Liitteet

www.liikennevirasto.fi/turkupori

www.facebook.com/turkupori

www.twitter.com/vt8turkupori
 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta