Hyppää sisältöön

Vt 8:n parannustyöt keskittyvät Kalajoelle ja Liminkaan

Julkaistu 12.09.2017

Vt 8:n parannustyöt välillä Kalajoki-Liminka etenevät aikataulussaan. Kuluvan syksyn aikana työkohteita on enimmäkseen Kalajoella, Limingassa ja Siikajoella.

Limingassa korjataan ylikulkusiltaa ja lähiviikkoina töitä tehdään sillan keskiosalla. Tästä johtuen käytössä on vain yksi reunakaista molempiin ajosuuntiin. Samalla leveysrajoitus on kolme metriä. Muissa Limingan kohteissa, Ruutinkankaan ohituskaistaparilla sekä Vt 8:n ja Kt 86:n liittymässä tehdään viimeistelytöitä.

Revonlahdella levennetään alikulkukäytävää ja uusitaan Siikajoen tulvauoman (Perukanojan) siltaa Vt 8:lla. Relletintien ja Koulukujan välinen kevyen liikenteen väylä on jo lähes valmis.

Raahessa keskitytään lähiviikkoina liittymien viimeistelyyn. Hummastinvaaran ohituskaistapari on jo avattu liikenteelle.

Pyhäjoella parannusprojektista on jäljellä enää kevyen liikenteen väylien rakentamista keskustan eteläpuolella. Myös Ollinmäen väistötila on jo valmis ja käytössä.

Maltti on valttia syyskeleillä

Kalajoella rakennetaan Matkailutien liittymää sekä kevyen liikenteen väylää välillä Rahja-Hiekkasärkät. Särkän alikulkukäytävä on jo valettu.

Liikenneviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilän mukaan parannustyöt etenevät nyt aikataulussaan ja valtaosa Vt 8:n parannustöistä valmistuu vielä kuluvan vuoden aikana.

“Työkohteita valmistuu lähiaikoina ja samalla puretaan työnaikaisia liikennejärjestelyjä. Vielä käynnissä olevissa kohteissa, kuten Limingan ja Revonlahden siltatyömailla on syytä olla syyskeleillä tarkkana ja pitää kaasujalka kurissa”, hän opastaa.

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa mm. Facebook- ja verkkosivuilta. https://www.facebook.com/vt8pyhajoki/
http://www.liikennevirasto.fi/vt8pyhajoki

Lisätietoja:

Jukka Päkkilä
Projektipäällikkö, Liikennevirasto
Puh. 029 534 3755
[email protected]

Tommy Björklund
Projekti-insinööri, Sundströms Oy Ab
Puh. 050 5939 175
[email protected]

Jari Hinttala
Työpäällikkö, Lemminkäinen Infra Oy (Liminka, ylikulkusilta)
Puh. 050 449 7975
[email protected]

Vt 8:n perusparannus välillä Kalajoki-Pyhäjoki-Liminka kohentaa vilkkaan, noin 110 kilometriä pitkän tieyhteyden liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Samalla se turvaa elinkeinoelämän kuljetukset, erikoiskuljetukset sekä raskaan liikenteen tarpeet, jotka kasvavat mm. tulevan Hanhikiven ydinvoimalan rakennustöiden vuoksi. Pääosiltaan vuonna 2017 valmistuvan mittavan perusparannuksen kokonaiskustannukset ovat 30 miljoonaa euroa. Hankkeen toteuttaa Liikennevirasto. http://www.liikennevirasto.fi/vt8pyhajoki, https://www.facebook.com/vt8pyhajoki/

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta