Takaisin

Vt 5 Mikkelin kohta: Asfaltointia Pitkäjärven eritasoliittymän alueella tiistaina ja keskiviikkona

Vt 5 Mikkelin kohta: Asfaltointia Pitkäjärven eritasoliittymän alueella tiistaina ja keskiviikkona

Julkaistu 17.10.2016

Pitkäjärven eritasoliittymän alueella päällystetään valtatie 13:a noin 200 metrin matkalla tiistain ja keskiviikon 18.–19. lokakuuta klo 9–14 välisenä aikana.

Päällystystöistä johtuen valtatie 5:ltä Jyväskylän suuntaan nouseva ramppi on suljettuna tiistaina 18.10. klo 9–14 välillä. Paikalla olevat liikenteenohjaajat opastavat liikennettä.

Etelän suuntaan, Lahteen johtava ramppi valtatie 5:lle on suljettuna keskiviikkona 19.10. päällystystöiden ajan. Etelän suuntaan menevä liikenne ohjataan oheisen kartan mukaisesti kiertoreitin kautta valtatie 5:lle.

Päällystystyöt jatkuvat myös Ristiinantiellä. Työt aiheuttavat ruuhkia maanantaista keskiviikkoon. Pahoittelemme parannustöistä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja antavat

Projektipäällikkö Hannu Nurmi, Liikennevirasto
puh. 0400 377 637

Työmaapäällikkö Jari Lievonen, Destia Oy
puh. 040 536 0021

Vt5 Mikkelin kohta -hankkeen parannustyöt tulevat hyödyttämään itäisen Suomen tieliikennettä ja Mikkelin kaupungin sisäistä liikennettä. Hankkeessa rakennetaan toinen ajorata ja lisäkaistoja Pitkäjärven ja Aseman välille sekä parannetaan eritasoliittymiä, katuja ja kevyen liikenteen yhteyksiä. Ympäristöstä huolehditaan rakentamalla melu- ja pohjavesisuojauksia.  Hanke valmistuu vuonna 2017.