Hyppää sisältöön

Vt 4 Oulu-Kemi: Laanilan eritasoliittymän pohjoissuunnan ramppi avautuu liikenteelle

Julkaistu 30.07.2018

Vt 4 Oulu-Kemi -parannushanke etenee Oulun kohdalla ja uusia väyliä otetaan käyttöön asteittain. Ensimmäisenä liikennejärjestelyt muuttuvat Laanilan eritasoliittymässä, jossa uusi ramppi pohjoisen suuntaan avataan liikenteelle keskiviikkona 1. elokuuta.

Vt 4:n ja Vt 20:n eritasoliittymän (Laanilan eritasoliittymä) liikennejärjestelyt muuttuvat. Kiimingin/Kuusamon suunnasta Vt 4:lle pohjoisen suuntaan suuntautuva liikenne ohjataan keskiviikkona aamupäivällä (1.8.2018) uudelle rampille.  Samalla vanha ramppi poistuu käytöstä.

Muutos vaatii tienkäyttäjiltä tarkkaavaisuutta, sillä huomisesta lähtien pohjoisen suuntaan käännytään aiemman vasemman sijaan ajosuunnassa oikealle. Oulun keskustan suunnasta tulevalle liikenteelle rampit säilyvät toistaiseksi ennallaan.

“Muutokset tehdään aamupäivän aikana, joten työmatkaliikenne sujuu vielä vanhoilla järjestelyillä. Ensimmäisillä ajokerroilla kannattaa kuitenkin olla kaistajärjestelyjen suhteen tarkkana”, Liikenneviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä opastaa.

Vt 4:n parannushankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa hankkeen verkko- ja Facebook-sivuilta. http://www.liikennevirasto.fi/vt4oulu-kemi

https://www.facebook.com/vt4oulukemi

Lisätietoja:

Jukka Päkkilä
Projektipäällikkö, Liikennevirasto
Puh. 029 534 3755
[email protected]

Risto Lippo
Työpäällikkö, Destia Oy
Puh. 040 583 6128
[email protected]

 

 

 

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta