Hyppää sisältöön

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie – Soramäessä Riihimäentie kiertotielle 24.10.2018

Julkaistu 21.10.2018

Soramäessä, Hollolan päässä Lahden eteläistä kehätietä, eritasoliittymän rakentaminen etenee läpi talven. Rakentamisen takia Hämeenlinnantien ja Riihimäentien risteysliittymä siirretään noin 230 metriä Tampereen suuntaan, ja liikenne ohjataan uuden työnaikaisen kiertoliittymän kautta kiertotielle. Alueella on käytössä 50 km/h nopeusrajoitus.

Kiertotie otetaan käyttöön keskiviikkona 24.10.2018. Tuolloin nykyinen liikennevaloristeys Hämeenlinnantien ja Riihimäentien risteyksessä suljetaan. Samalla jalankulun ja pyöräilyn reitti siirtyy kiertotien mukaiseksi. Vanhaan risteykseen jää ainoastaan pieni liittymä työmaaliikennettä varten.

Soramäen eritasoliittymä

Soramäen eritasoliittymä tarjoaa liityntämahdollisuudet tulevalta kehätieltä Riihimäentielle ja Hämeenlinnantielle. Soramäen alueella tehdään paitsi Soramäen risteyssillan rakentamistöitä, myös louhintatöitä, maaleikkausta ja penkereitä. Eritasoliittymän kohdalle tullaan myös rakentamaan kävelyn ja pyöräilyn käyttöön väylät, sekä alikulkukäytävät Soramäen ja Sydänmaansuontien kohdalle.

Lisätiedot:
Projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen, Liikennevirasto, puh 029 534 3563, [email protected]
Lohkopäällikkö Juho Koskimaa, Destia Oy, puh. 050 543 3659, [email protected]

Seuraa hanketta:
www.liikennevirasto.fi/vt12letke
www.facebook.com/vt12letke
www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta