Hyppää sisältöön

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeessa Ajokadun silta ja uusia kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä auki jouluksi

Julkaistu 17.12.2018

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeessa valmistuu rakenteilla olevan kehätien ylittävä uusi Ajokadun silta. Ajokatu on ollut suljettuna liikenteeltä kesäkuun 2018 alusta lähtien sillan ja siihen liittyvien penkereiden rakentamisen vuoksi. Rakennustöitä on tehty Apilakadun ja Orvokkitien välillä. Ajokadun siltaa pitkin kehätien ylittää kaksi ajokaistaa, yksi kumpaankin suuntaan, ja molemmilla reunoilla kulkevat kävelyn ja pyöräilyn väylät. Ajokadun silta valmistuu ja avataan liikenteelle perjantai-iltana 21.12.2018, jolloin silta on ajoneuvoliikenteen käytössä ja sillan itäreunan yhteys kävelijöiden ja pyöräilijöiden käytössä. Ajokadun länsireunan kävelyn- ja pyöräilyn yhteyden valmistuminen tarkentuu samassa yhteydessä tehtävien kaukolämpötöiden etenemisen mukaan.

Perjantaina avataan myös Uudenmaankadun alittava Launeen kävelyn ja pyöräilyn alikulkukäytävä ja uusi kävelyn ja pyöräilyn yhteys Uudenmaankadun suuntaisesti Launeen risteyssiltaa pitkin. Launeen alikulkukäytävä sijaitsee Uudenmaankadulla rakenteilla olevan kehätien pohjoispuolella, puretun Launeen ylikulkukäytävän kohdalla. Launeen alikulkukäytävältä on yhteys Apilakadulle sekä uudelle Launeen risteyssillan kävelyn ja pyöräilyn yhteydelle, joka johtaa uuden kehätien eteläpuolelle Ajokadun kävelyn ja pyöräilyn väylälle.

Kartasta näet uudet liikennejärjestelyt:

Kulku Launeen koululle helpottuu

Uusien reittien avaaminen tarkoittaa sitä, että Launeen koululle pääsee jatkossa ylittämällä rakenteilla oleva kehätie uuden Ajokadun sillan kautta tai kulkemalla Launeen risteyssiltaa myöten Ajokadulle uutta kävelyn ja pyöräilyn väylää pitkin.

Kun nämä uudet reitit avataan, työnaikainen kävelyn ja pyöräilyn alikulkuyhteys Launeen koulun kohdalla Apilakadulta Orvokkitielle, sekä entisen Sokeritopanpolun yhteys suljetaan. Sokeritopanpolku suljetaan lopullisesti töiden jatkuessa tammikuun alussa.

”Ajokadun uuden sillan ja Launeen koulun ympäristön uusien kävelyn ja pyöräilyn yhteyksien avaamisen aikataulu on kiinnostanut monia syksyn ja alkutalven mittaan. Ajokadun sillan parissa töitä onkin tehty lähes minuuttiaikataululla arkisin ja myös viikonloppuisin, jotta kulkuyhteydet saataisiin avattua mahdollisimman pian. Eri työvaiheita on tehty limittäin, ja rakentajan loistavalla aikataulunhallinnalla silta päästään avaamaan jo jouluksi. Vielä alkusyksyllä ajokadun sillan avaaminen jouluksi ei näyttänyt mahdolliselle, vaan maali häämötti pidemmällä talvella,” kertoo projektijohtaja Janne Wikström Liikennevirastolta. ”Ajokatu on erittäin tärkeä kulkuyhteys alueen asukkaille ja Launeen koulun oppilaille, liikkuipa sitten kävellen, pyöräillen tai autoillen. On hienoa saada koululaisille sujuvampi ja entistä turvallisempi kulkureitti käyttöön. Uuden kulkureitin käyttöä ehtii tarvittaessa harjoitella joululoman aikana.”

Ajokadulle uusi silta jouluksi

Työvaiheiden tarkemmalla suunnittelulla ja limittämisellä aikataulua saatiin kiristettyä, ja Ajokadun silta valmistuu täsmälleen kiristetyssä aikataulussa perjantaina. Silta on 65 metriä pitkä ja 15,5 metriä leveä. Sillan molemmilla reunoilla kulkee kävelyn ja pyöräilyn väylät, tosin itäreunan väylä on leveämpi ja mahdollistaa paremmin yhteiskäytön kävelijöille ja pyöräilijöille. Sillan kaiteet ovat normaalia korkeammat, sillä Ajokatu on osa Lahden pääpyöräväyliä ja pyöräilijä kulkee kävelijää korkeammalla.

Ajokadun silta ylittää rakenteilla olevan uuden Lahden eteläisen kehätien. Silta on perustettu isojen teräsputkipaalujen varaan. Kannen valuun on käytetty 700 kuutiota betonia, joka on tuotu paikalle sadassa eri betonikuormassa.

Lisäksi siltaan on laitettu 15 000 kiloa jänneterästä ja 92 000 kiloa harjaterästä. Silta on jännitetty betoninen jatkuva ulokepalkkisilta, eli betonin valun jälkeen silta on jännitetty nykyiseen muotoonsa kiristämällä teräsjänteet.

Lisätiedot:
Projektijohtaja Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]
Vastaava työnjohtaja Timo Takala, VALTARI allianssi, Skanska, puh. 050 437 0647, [email protected]  

Seuraa hanketta:
www.liikennevirasto.fi/vt12letke
www.facebook.com/vt12letke
www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen.

Liikennevirasto on Väylä 1.1.2019 alkaen. Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta