Hyppää sisältöön

Vt 1 Kirkkojärvi: Naapurinmäen silta avataan perjantaina

Julkaistu 06.06.2018

Valtatie 1:n parannushankkeessa Espoon Kirkkojärvellä otetaan perjantaina 8. kesäkuuta käyttöön Turuntien ylittävä, Espoon ja Kauniaisten kevyen liikenteen verkostot yhdistävä Naapurinmäen silta. Kasavuoren alikulku suljetaan korjaustöiden ajaksi ensi viikolla.

Vt 1:n korotus- ja korjaustyöt Espoon Kirkkojärven kohdalla ovat edenneet suotuisien säiden ansiosta aikataulussaan. Jo toukokuussa käynnistyneet paalutustyöt jatkuvat kesäkuun loppuun. Myös paalulaattojen betonoinnit on aloitettu ja ne kestävät heinäkuun lopulle.

Uutena työkohteena valmistuu valtatien ylittävä Naapurinmäen silta, joka tarjoaa uuden kevyen liikenteen kulkuyhteyden Kirkkojärven ja Kasavuoren välille. Samalla alue nivoutuu osaksi lähiseudun kevyen liikenteen verkostoa. Kuusi metriä leveälle ja 120 metriä pitkälle sillalle mahtuu talviaikaan sekä latu että aurattu kävely-yhteys rinnakkain.

Uuden sillan avauduttua suljetaan Kasavuoren alikulku, joka on poissa käytöstä korjaustöiden ajan heinäkuun loppuun saakka.

Työt käynnissä myös Tuomarila-Kehä II -välillä

Vt 1:n parannushankkeessa tietä korotetaan Kirkkojärven kohdalla noin metrillä. Painunut tie tulvi vielä viime syksyn rankkasateissa, mutta enää tulvavaaraa ei ole.

Korotettavan tieosuuden pituus on noin 600 metriä. Kesän ja syksyn aikana rakennetaan Kirkkojärven kohdan eteläiset kaistat uudelleen asentamalla tien alle paalulaatat. Samalla parannetaan Lommilan pientaloalueen melusuojausta sekä korjataan Kirkkojärven ja Kasavuoren sillat.

Parannustyöt valmistuvat marraskuussa 2018. Lähistöllä on käynnissä myös toinen työmaa, jossa Tuomarilan liittymän ja Kehä II:n välille rakennetaan lisäkaistoja. Siihen liittyvät räjäytystyöt aiheuttavat lähiviikkoina satunnaisia liikennekatkoksia.

“Tarkkuutta ja malttia tarvitaan, sillä muutaman kilometrin matkalla on useita eri nopeusrajoituksia ja poikkeusjärjestelyjä”, Liikenneviraston projektipäällikkö Jukka Hietaniemi muistuttaa

Kirkkojärven hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa Liikenneviraston verkkosivuilta ja hankkeen Facebook-sivuilta: www.liikennevirasto.fi/kirkkojarvi
www.trafikverket.fi/kyrktrask 
https://www.facebook.com/vt1kirkkojarvi

Lisätietoja:

Jukka Hietaniemi
Projektipäällikkö, Liikennevirasto
Puh. 029 534 3513
[email protected]

Taisto Malinen
Työmaapäällikkö
Puh. 050 5280272
[email protected]

Vt 1:n Kirkkojärven kohdan korjaaminen poistaa tulvatilanteista johtuvat liikennöitävyys- ja turvallisuusongelmat. Myös liikenteen meluhaitat vähenevät ja kevyen liikenteen verkosto paranee. Marraskuussa 2018 valmistuvien korjaustöiden kokonaiskustannukset ovat noin 12 miljoonaa euroa. Hankkeen toteuttaa Liikennevirasto.  www.liikennevirasto.fi/kirkkojarvi, www.trafikverket.fi/kyrktrask,  www.facebook.com/vt1kirkkojarvi

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta