Hyppää sisältöön

Vt 1 kiertotielle Kirkkojärven kohdalla

Julkaistu 01.05.2017

Valtatie 1:n parannushanke Espoossa Kirkkojärven kohdalla etenee. Keskiviikkona 3.5. liikenne Helsingin suuntaan ohjataan kiertotielle, joka on käytössä pitkälle ensi syksyyn saakka. Tieosuuden uusi nopeusrajoitus on 60 km/h.

Maaliskuun lopulla käynnistynyt Vt 1:n parantaminen Kirkkojärven kohdalla tuo mukanaan uusia liikennejärjestelyjä. Keskiviikon aikana avataan Helsingin suuntaan uusi kiertotie, jolla on alempi 60 km/h nopeusrajoitus. Urakan edetessä vastaava, runsaan 600 metrin pituinen kiertotie tulee käyttöön myös Turun suuntaan.

Liikenneviraston projektipäällikkö Jukka Hietaniemen mukaan kiertotiet ja alemmat nopeudet tulevat ruuhkauttamaan etenkin aamujen ja iltapäivien työmatkaliikennettä Kirkkojärven ja Lommilan kohdilla.

”Molempiin suuntiin on edelleen käytössä kaksi ajokaistaa, mutta matkantekoon kannattaa silti varata etenkin ensimmäisinä päivinä hieman enemmän aikaa. Kyseinen paikka on yksi Suomen vilkkaimmista tieosuuksista”, Hietaniemi opastaa.

Liikenteen poikkeusjärjestelyt toteutetaan niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa tienkäyttäjille ja alueen asukkaille. Maltti on silti valttia.

”Alennettuja nopeuksia käytetään tarpeen mukaan. Nopeusrajoituksia on syytä noudattaa, sillä ne on asetettu myös työmaalla työskentelevien turvaksi”, Hietaniemi tähdentää.

Peruskorjauksella eroon tulvariskeistä

Vt 1:n parannushankkeessa tietä  nostetaan Kirkkojärven kohdalla noin metrillä. Painunut tie tulvii rankkasateilla ja keväällä helposti, mikä tuo mukanaan liikennehäiriöitä ja vaaratilanteita.

Korotettavan tieosuuden pituus on 650 metriä. Käytännössä valtatie rakennetaan Kirkkojärven kohdalla kahdessa osassa uudelleen asentamalla tien alle paalulaatat. Samalla parannetaan Lommilan pientaloalueen melusuojausta, korjataan Kirkkojärven ja Kasavuoren sillat sekä rakennetaan Naapurinmäensillan ylikulkukäytävä ja puistoraitti. Kahden viimeksi mainitun kohteen rahoituksesta vastaa Espoon kaupunki.

Parannustyöt valmistuvat vuoden 2018 aikana ja ne tehdään ensin Turun suuntaan menevillä kaistoilla. Myös Ely-keskus teettää vuoden 2017 aikana sillankorjaustöitä välillä Kehä III-Mustajoki.

“Tien käyttäjien kannalta on kätevämpää, että kyseiset kohteet tehdään samaan aikaan. Näin pidempi tieosuus saadaan yhdellä kertaa kuntoon”, Jukka Hietaniemi lisää.

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa Liikenneviraston verkkosivuilta ja hankkeen Facebook-sivuilta:

www.liikennevirasto.fi/kirkkojarvi
www.trafikverket.fi/kyrktrask 
https://www.facebook.com/vt1kirkkojarvi

Lisätietoja:

Jukka Hietaniemi
Projektipäällikkö, Liikennevirasto
Puh. 029 534 3513
[email protected]

Marja Wuori
Projekti-insinööri, Liikennevirasto
Puh. 029 534 3834
[email protected]

Liitteet

Vt 1:n Kirkkojärven kohdan korjaaminen poistaa tulvatilanteista johtuvat liikennöitävyys- ja turvallisuusongelmat. Myös liikenteen meluhaitat vähenevät ja kevyen liikenteen verkosto paranee. Vuonna 2018 valmistuvien korjaustöiden kokonaiskustannukset ovat noin 12 miljoonaa euroa. Hankkeen toteuttaa Liikennevirasto. www.liikennevirasto.fi/kirkkojarvi, www.trafikverket.fi/kyrktrask,  www.facebook.com/vt1kirkkojarvi

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta