Takaisin

Vesiväylänhoidon alueurakat avataan kilpailulle

Vesiväylänhoidon alueurakat avataan kilpailulle

Julkaistu 30.5.2012

Liikennevirastolla on kuusitoista vesiväylänhoidon alueurakoiden sopimusaluetta eri puolilla Suomea. Väylänhoitopalveluita avataan parhaillaan kilpailulle. Kaikki alueet on kilpailutettu tämän vuoden loppuun mennessä.

Kuudestatoista vesiväylänhoidon alueurakan sopimusalueesta kahdeksan on sisävesillä: Lapin väylät, Oulujoen vesistö, Keiteleen alue, Päijänteen alue, Tampereen alue, Kuopion alue, Joensuun alue ja Lappeenrannan alue. Rannikon kahdeksan sopimusaluetta ovat Perämeri, Kokkolan alue, Vaasan alue, Selkämeri, Saaristomeri, Ahvenanmaa, Läntinen Suomenlahti ja Itäinen Suomenlahti. Alueilla on 420–2580 turvalaitetta ja 250–2550 kilometriä väyliä. Sopimusalueet poikkeavat maantieteelliseltä laajuudeltaan ja luonteeltaan toisistaan, ja siksi myös väyläkilometrit vaihtelevat. Turvalaitemäärät vaihtelevat niiden välimatkojen, kokojen ja tyyppien vuoksi, kun verrataan esimerkiksi rannikon ja järvien sopimusalueita. Jatkossakin on tarkoitus säilyttää myös pieniä sopimusalueita, jotta uusien urakoitsijoiden markkinoille tulemista voidaan helpottaa.

Väylänhoitopalveluita avataan parhaillaan kilpailulle kilpailunavaamisohjelman mukaisesti. Kaikki alueet on kilpailutettu kertaalleen vuoden 2013 alkuun mennessä. Viimeiset kilpailutettavat sopimusalueet ovat Lappeenrannan alue, Läntinen Suomenlahti, Saaristomeri ja Vaasan alue. Palvelusopimukset sisältävät kaikki alueen väylänhoidon työt materiaalihallintoineen. Sopimusten kestot ovat 2,5–3,5 vuotta ja niihin kuuluu 1–2 vuoden optiomahdollisuus. Tarjousten vastaanottamisen määräaika on Läntisen Suomenlahden urakassa 3.9.2012, Saaristomeren ja Lappeenrannan urakoissa 17.9.2012 ja Vaasan alueen urakassa 1.10.2012. Urakat alkavat vuoden 2013 alussa. Niissä vaaditaan laatusertifikaatti, jonka on oltava vähintään vesiväylänhoidon alueurakkaan soveltuva työmaatason RALA-sertifikaatti. Se voi olla esimerkiksi SFS-EN ISO 9001 tai muu vastaava kolmannen osapuolen myöntämä sertifikaatti, joka varmistaa laadunhallinnan. Sertifikaattivaatimus on jatkossa kaikissa uusissa urakoissa.

Tällä hetkellä kilpailulle on jo avattu viisi merialueen ja seitsemän sisävesien alueurakkaa. Meritaito Oy tekee 2,5–4,5 vuoden sopimuksilla ja kahden vuoden optiolla Perämeren, Kokkolan alueen, Selkämeren, Ahvenanmaan ja Itäisen Suomenlahden merialueurakoita. Puula Charter tekee Tampereen, Päijänteen ja Keiteleen sisävesiurakoita. Kemijoki Aquatic Technologylla ovat Oulujoen vesistön ja Lapin väylien sisävesiurakat. Meritaito Oy tekee Kuopion ja Joensuun alueiden sisävesiurakoita. Nämä urakat ovat 3,5–4,5-vuotisia ja sisältävät kahden vuoden optiot.