Takaisin

Väylärakenteiden elinkaaren hallinnalla lisätään liikenneturvallisuutta

Väylärakenteiden elinkaaren hallinnalla lisätään liikenneturvallisuutta

Julkaistu 2.12.2015

Liikennevirastossa käynnissä olevan Rakennetekniikan T&K -hankkeen tavoitteena on tehostaa tie-, rata- ja vesiväylien alus- ja pohjarakenteiden, siltojen sekä muiden taitorakenteiden elinkaaren hallintaa. Uusilla rakenneratkaisuilla voidaan parantaa väyläverkoston turvallista ja taloudellisesti järkevää käyttöä.

$mainPictureAltText.data

Pelkkä olemassa olevan väyläverkoston ylläpito ei pidemmän päälle tarjoaisi edellytyksiä sujuvalle ja turvalliselle liikenteelle. Esimerkiksi ajoneuvojen suurin sallittu akselipaino on Suomessa kaksinkertaistunut sitten 1800-luvun eivätkä senaikaiset sillat tai tiet olisi tänä päivänä kantavuudeltaan saati leveydeltään riittäviä nykyisille jättirekoille.

Jotta ratapenkereiden varmuus sortumista vastaan olisi riittävä eikä routiminen tärvelisi tienpintoja, tarvitaan pitkäjänteiseen tutkimukseen perustuvaa tietoa väylärakenteiden elinkaareen vaikuttavista tekijöistä. Tulee tuntea rakenteet, niiden materiaalit sekä rakennustavat, jonka pohjalta voidaan määritellä rakenteen elinkaari ja käyttö.

Kun väylärakenne on tullut elinkaarensa päähän, voidaan arvioida, millä tavoin vastaavanlaisten rakenteiden elinkaarta pystyttäisiin jatkossa pidentämään. Lähtökohtana rakenneteknisille ratkaisuille on liikenneturvallisuuden varmistaminen, sen jälkeen tulevat taloudelliset vaikutukset ja mukavuustekijät.

Tulokset pohjautuvat sujuvalle tutkimusyhteistyölle

Hankepäällikkö Erkki Mäkelän mielestä väylärakenteiden elinkaaren optimointiin tähtäävä tutkimus on tavattoman mielenkiintoista:

- Saa olla tarkkana, ettei työ vie mennessään! Kiinnostavaa ei ole ainoastaan itse tulos vaan erityisesti se, miten siihen päädytään. Tulokset palvelevat suoraan rakentamista ja ovat yhteiskunnassa kaikkien pohjarakentamista tekevien toimijoiden hyödynnettävissä. Routa- ja pehmeikköalueiden (ROPE) korjaushanke on tästä hyvä esimerkki.

Mäkelän mukaan hankkeeseen budjetoidut miljoona euroa palautuvat monikertaisena takaisin niin rakentamisessa kuin kunnossapidossakin:

- Jos esimerkiksi betonisiltojen pakkasenkestävyyttä onnistutaan parantamaan, voidaan rapautumisesta johtuvia korjauksia lykätä myöhemmäksi. Penkereiden stabiliteetin varmistamisessa puolestaan voidaan parantuneiden pohjatutkimusten ja laskentamenetelmien ansiosta parhaimmillaan säilyttää nykytilanne rakentamisen sijaan.

Rakennetekniikka-hankkeessa toimii aktiivisesti vajaat kymmenen Liikenneviraston projektipäällikköä. Mäkelän mukaan huippututkimustyö vaatii onnistuakseen riittävän suuren kriittisen massan niin tutkimus- kuin tilaajapuolellakin, jotta menettelytavoista ja tavoitteista pystytään keskustelemaan läpi projektin. Erityisen onnistunutta tämä on ollut Tampereen teknillisen yliopiston Elinkaaritehokas rata (TERA) -tutkimushankekokonaisuudessa.

- Olen todella tyytyväinen tutkimusyhteistyöhömme. Tulevana vuonna rakentaminen on käynnissä täydellä volyymilla. Haasteita riittää tulevaisuudessakin, joten uudet, kehittämisorientoituneet ihmiset tuoreine ajatuksineen toivotetaan mielellään mukaan T&K:n kiehtovaan maailmaan.

KUKA: Erkki Mäkelä, 45

TYÖ: Rakentamisen aluepäällikkö Liikenneviraston perustamisesta lähtien sekä Rakennetekniikan T&K -hankkeen hankepäällikkö

KOULUTUS: tekniikan lisensiaatti, pääaineena pohjarakentaminen

URA: projektipäällikkö/ aluepäällikkö Ratahallintokeskuksessa, suunnittelija insinööritoimistossa, tutkija yliopistossa

PERHE: vaimo ja kaksi lasta

HARRASTUKSET: talon rakentaminen ja äijien kuntojumppa

 

Lisätietoa

T&K: Rakennetekniikka

Teksti: Katri Sipilä