Hyppää sisältöön

Uusilla väylämittauksilla parannetaan merikarttoja

Julkaistu 30.7.2018

Liikennevirasto mittaa väyliään aktiivisesti, jotta vesillä liikkuville olisi tarjolla ajankohtaista ja tarkkaa tietoa merenkulusta. Tutkimustiedon perusteella muotoillaan ajantasaiset merikartat, jotka ovat veneilijöille ehdottomia varusteita merellä navigoidessa.


Valtaosa Suomen vesiväylistä on tutkittu perinpohjaisesti. Liikenneviraston rekisteriin on kirjattu muun muassa väyläalueet, turvalaitteet, kulkusyvyydet ja navigointilinjat. Kaikki kerätty tieto siirretään merikartoille, jotka tarjoavat veneilijöille kattavasti opastusta merellä liikkumiseen. Tarkan ja päivitetyn väylätiedon saamiseksi Liikennevirasto mittaa vesiväyliään jatkuvasti.

Meriväyliä mitataan vuosittain jäiden lähdöstä avovesiajan päättymiseen saakka. Toimistoinsinööri Marjut Saarivirta Liikenneviraston meriväyläyksiköstä kertoo matalammilla vesialueilla sijaitsevan joitain reittejä, joita ei ole vielä mitattu tarkemmin. Nyt näistä väylistä pyritään saamaan tarkempaa tietoa erilaisin tutkimusmenetelmin.

Tarkemmat tutkimukset tuovat varmuutta vesiväylille

”Matalampien väylien syvyystietoja on mitattu laajalti monikeilaamalla, mutta tankoharauksen tarjoama varmempi tieto puuttuu edelleen joiltakin väyliltä”, Saarivirta kertoo. Monikeilaus antaa tarkkaa tietoa syvyyksistä – esimerkiksi merikarttoihin piirretyt syvyyskäyrät perustuvat keilauksella saatuun tietoon.

Tankoharaus on monikeilausta tarkempi mittaustekniikka, jolla varmistetaan, etteivät kosketukset pohjaan tai kivikkoon ole vesiväylällä mahdollisia. Haratessa mittausalukseen kiinnitetään vedenalainen tanko, jonka pituus säädetään vesiväylälle merkityn haraussyvyyden mukaan. Jos vaakatasossa vettä haraava tanko kolahtaa mitatessa, väylällä on toimenpiteitä vaativa kivikko tai matalikko.

Havaittu este merkitään joko turvalaitteella tai tarvittaessa vesiväylän sijaintia korjataan. Väylillä tehdyt muutokset näkyvät seuraavana ilmestyvissä merikartoissa. ”Uusimmissa merikartoissa väylät ja merkinnät voivat olla erilaisia, kun vertaa vuosia vanhoihin julkaisuihin”, Saarivirta kertoo. ”Muutosten takia ajan tasalla oleva merikartta on veneillessä ehdoton varuste.”

Luota merikarttaan, pysy valppaana

Kuluneen kolmen vuoden aikana on tehty lukuisia merimittauksia, esimerkiksi Ahvenanmaan saaristossa. Tutkimusten myötä tehdyt turvalaitteiden muutokset saadaan kuitenkin vasta myöhemmin julkaistavaan merikarttasarjaan. Viimeisintä merikarttaa tuoreempaa tietoa veneilijöille tarjoaa Liikenneviraston kymmenen päivän välein ilmestyvä Tiedonantoja merenkulkijoille -julkaisu. Siinä vesiväylien viimeisimmät muutokset on eritelty, ja ne voi halutessaan lisätä päivityksiksi omaan merikarttaansa. Halutessaan tiedonannot saa myös reaaliaikaisena TM Online -hakupalvelusta.

”Muutoksista huolimatta ajantasaiseen merikarttaan voi luottaa, mutta aina tulee olla myös tarkkaavainen”, Saarivirta muistuttaa. ”Mittausten myötä tehtyjen muutosten lisäksi yksittäinen turvalaite on saattanut siirtyä sijoiltaan kovan aallokon tai muiden sääolosuhteiden seurauksena.”

Etenkin keväisin meriviittojen sijaintiin on syytä suhtautua varauksella, sillä jäidenlähdön myötä ne saattavat siirtyä pois paikoiltaan. Jos siis huomaat turvalaitteen sijainnin poikkeavan merikartan tiedoista, ota rohkeasti yhteyttä Liikennevirastoon tällä palautelomakkeella.

Liikennevirasto muistuttaa pysyttelemään virallisilla väylillä

Merireittien tarkemmilla tutkimuksilla pyritään kartoittamaan vesiväylien syvyyksiä sekä kivikkojen paikkoja, jotta opasteiden sijainnit olisivat täsmällisiä. Tällä halutaan tehdä vesiväylillä liikkumisesta mahdollisimman turvallista.

Aikoinaan turvalaitteilla on merkattu myös joitakin vesiväylien ulkopuolisia kivikkoja, mutta tänä päivänä laitteita pyritään sijoittamaan vain virallisille väylille sekaannusten välttämiseksi. Muutoin veneilijä voi eksyä reitiltä erehtyessään seuraamaan vesiväylältä poikkeavaa viittaa. Marjut Saarivirta kehottaakin veneilijöitä tarkkailemaan merikarttaa ja pysyttelemään siihen kirjatuilla väylillä: ”On turvallisinta pysyä virallisilla vesireiteillä. Väyläalueet on mitattu ja merkattu syystä.”

Lisätietoja:

Aluepäällikkö Marko Reilimo, p. 029 534 3372, [email protected]


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta