Hyppää sisältöön

Uusia liikennejärjestelyjä Lahden Uudenmaankadulla – uusi Hankaankadun risteyssillan alittava alikulkuyhteys käyttöön

Julkaistu 28.06.2018

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeessa LahdenRenkomäen ABC:n kohdalla otetaan käyttöön uusi Uudenmaankadun alittava jalankulun ja pyöräilyn alikulkuyhteys. Rakennustöiden edetessä reitin linjaus muuttuu hieman kesän aikana.

Uuden alikulkuyhteyden auetessa Plantagenin nurkalla sijaitseva Kyöstilän alikulkukäytävä suljetaan sillan uusimisen vuoksi.

Kyöstilän alikulkukäytävän sulkemisen vuoksi kevyen liikenteen reitti alueen bussipysäkeille kulkee uutta Hankaankadun risteyssillan alittavaa yhteyttä pitkin siirryttäessä Uudenmaankadun puolelta toiselle.

Kevyen liikenteen kulkuyhteydet alueen bussipysäkeille ovat nähtävillä oheisessa kartassa ja paikan päällä sijaitsevissa opasteissa. 

  

Kyöstilän alikulkukäytävän työmaan kohdalla otetaan käyttöön kiertotie, mistä aiheutuu ajolinjan muutoksia. Kiertotien vuoksi Uudenmaankatua etelästä tultaessa suljetaan toinen suoraan menevistä kaistoista, ja Uudelta Orimattilantieltä tultaessa suljetaan toinen vasemmalle kääntyvistä kaistoista. Pohjoisen suuntaan menevien bussien pysäkkiä siirretään hieman kiertotien vuoksi.

 

Uudenmaankadun alittava Aukeankadun alikulkukäytävä poistuu käytöstä

Uudenmaankadun alittava Aukeankadun alikulkukäytävä poistuu käytöstä maanantaina 2.7. alikulkukäytävän uusimisen vuoksi. Uusimisen aikana Uudenmaankadun yli rakennetaan tilapäinen suojatie. Uudenmaankadun pysäkit säilyvät käytössä, mutta niiden sijainti voi hieman muuttua. Alikulkukäytävän rakentamisen vuoksi Uudenmaankadun liikenne ohjataan lyhyelle kiertotielle heinäkuun toisella viikolla. Kiertotien käyttöönoton yhteydessä Uudenmaankadun liikenne siirtyy uudelle rakennetulle ajoradalle välillä Ajokatu–Aukeankatu.

 

Paalutustyöt käynnistyvät Ajokadulla

Maanantaina 2.7. käynnistyvät paalutustyöt Ajokadulla tulevan Ajokadun risteyssillan kohdalla. Paalutustyöstä aiheutuu lähiympäristöön melua arkipäivisin klo 7-20. Paalutustyön arvioidaan kestävän noin kuukauden.

 

Lisätiedot:

Projektijohtaja Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]

Seuraa hanketta:

www.liikennevirasto.fi/vt12letke

www.facebook.com/vt12letke

www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

 

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Työt maantiellä 167 alkoivat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta keväällä 2018.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta