Hyppää sisältöön

Uusia liikennejärjestelyjä Lahden eteläisellä kehätiellä viikolla 30

Julkaistu 18.07.2018

Liikenne lyhyelle kiertotielle Okeroisissa

Okeroisten eritasoliittymän kohdalla Ala-Okeroistentien liikenne ohjataan lyhyelle kiertotielle nykyisen tien itäpuolelle, alustavan tiedon mukaan maanantaina 23.7.2018. Järjestely ei aiheuta merkittävää haittaa liikenteelle.

Pontitustyöt käynnistyvät Patomäessä

Patomäessä aloitetaan tunnelin länsipään kaivannon tuentatyöt. Pontitus kestää seuraavat neljä kuukautta. Pontitustyöt aiheuttavat melua lähiympäristöön. Lähialueen asukkaille on jaettu tiedotteet perjantaina 13.7.2018.

Luhdantaustankatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä

Luhdantaustankatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä 23.7.2018. Lähimmät korvaavat reitit ajoneuvoille etelä-pohjoissuunnassa ovat Porvoonjoentie ja Uudenmaankatu. Kevyelle liikenteelle on käytössä kiertotie Luhdantaustankadun itäpuolella. Liitteenä olevassa kartassa kevyen liikenteen kiertotiet.

Apilakatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä

Apilakatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä 26.7.2018. Ajoneuvoliikenne etelä-pohjoissuunnassa siirtyy Uudenmaankadulle. Kevyelle liikenteelle rakennetaan kiertotie työmaan ohitse. Etelän suunnasta katsottuna, kiertotie kulkee Apilakadulta uuden rakennettavan Orvokkitien suuntaisesti Launeen parakkikoululle, josta se jatkaa tulevan kehätien alitse työnaikaista alikulkua pitkin ja edelleen Apilakadulle. Liitteenä olevassa kartassa kevyen liikenteen kiertotiet.

Valtatielle 4 alennettu nopeusrajoitus

Kujalan eritasoliittymän rakentamisen aloittamiseen liittyvät liikennejärjestelyt käynnistyvät viikolla 31. Tällöin Kujalan eritasoliittymän kahden valtatien 4 ylittävän sillan, ja valtatien 4 kolmansien kaistojen rakentaminen, aiheuttavat työnaikaisia liikennejärjestelyjä. Käynnistyvien töiden takia valtatien 4 nopeusrajoitus alennetaan 60 km/h noin kahden kilometrin matkalta. Työnaikaisista liikennejärjestelyistä aiheutuu muutaman minuutin matka-aikojen pidentymistä.

 

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen, Liikennevirasto,
puh 029 534 3563, [email protected]

 

Seuraa hanketta:

www.liikennevirasto.fi/vt12letke

www.facebook.com/vt12letke

www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

 

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Työt maantiellä 167 alkoivat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta keväällä 2018.

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta