Hyppää sisältöön

Uusia liikennejärjestelyitä Lahden Uudenmaankadulla ja valtatiellä 4

Julkaistu 05.07.2018

Renkomäen liikennevaloristeyksen pohjoispuolella sijaitsevan Kyöstilän alikulkukäytävän työmaan kohdalla otetaan käyttöön kiertotie, mistä aiheutuu ajolinjan muutoksia. Kiertotien vuoksi Uudenmaankatua etelästä tultaessa suljetaan toinen suoraan menevistä kaistoista ja Uudelta Orimattilantieltä tultaessa suljetaan toinen vasemmalle kääntyvistä kaistoista. Pohjoisen suuntaan menevien bussien pysäkkiä siirretään hieman kiertotien vuoksi. Ensimmäisessä vaiheessa otetaan käyttöön pohjoisen suunnan kiertotie tiistaina 10.7.

Kevyen liikenteen kulkuyhteydet alueen bussipysäkeille ovat nähtävillä oheisessa kartassa ja paikan päällä sijaitsevissa opasteissa. 

Uudenmaankadun liikenne siirtyy lyhyelle kiertotielle Aukeankadun risteyksen kohdalla

Aukeankadun alikulkukäytävän rakentamisen vuoksi Uudenmaankadun liikenne ohjataan lyhyelle kiertotielle tiistaina 10.7. Kiertotien käyttöönoton yhteydessä Uudenmaankadun liikenne siirtyy uudelle rakennetulle ajoradalle välillä Ajokatu–Aukeankatu tiistaina 10.7.

Alikulkukäytävän uusimisen ajaksi Uudenmaankadun yli on rakennettu tilapäinen suojatie. Uudenmaankadun pysäkit säilyvät käytössä, mutta niiden sijainti voi hieman muuttua.

Työmaan Lahden pää ulottumaan valtatielle 4 asti

Valtatiellä 4 pysäytetään liikenne tulevan kehätielinjan kohdalla sähkölinjan purkutöiden ajaksi keskiviikkona 11.7. ruuhka-ajan ulkopuolella. Pysäytyksen kesto on enintään 5 minuuttia.

Kujalan eritasoliittymän kahden valtatien 4 ylittävän sillan ja valtatien 4 kolmansien kaistojen rakentaminen aiheuttavat työnaikaisia liikennejärjestelyjä valtatiellä 4 viikosta 29 alkaen. Käynnistyvien töiden takia valtatien 4 nopeusrajoitus alennetaan 60 km/h noin kahden kilometrin matkalla. Työnaikaisista liikennejärjestelyistä aiheutuu muutaman minuutin matka-aikojen pidentymistä. Yksityiskohtaisemmin aikataulusta ja järjestelyistä tiedotetaan viikolla 28.

 

Paalutustyöt käynnistyvät Ajokadulla

Ajokadulla tulevan Ajokadun risteyssillan paalutustyöt käynnistyvät 9.7.2018. Töiden aloitus viivästyi aiemmin kerrotusta yhdellä viikolla edeltävien töiden loppuunsaattamisen vuoksi. Paalutustyöstä aiheutuu lähiympäristöön melua arkipäivisin klo 7-20. Paalutustyön arvioidaan kestävän noin kuukauden.

 

Lisätiedot:

Projektijohtaja Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]

Seuraa hanketta:

www.liikennevirasto.fi/vt12letke

www.facebook.com/vt12letke

www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

 

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Työt maantiellä 167 alkoivat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta keväällä 2018.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta