Hyppää sisältöön

Tuusulanväylän vaihtopysäkkien rakennustyöt vaikuttavat väliaikaisesti liikennejärjestelyihin

Julkaistu 22.04.2018

Tuusulanväylälle Yhdyskunnantien kohdalle rakennetaan bussipysäkit sekä tarvittavat kaistajärjestelyt joukko- ja henkilöliikenteelle. Rakentaminen on käynnissä koko urakka-alueella ja se vaikuttaa väliaikaisesti liikennejärjestelyihin Tuusulanväylällä, Yhdyskunnantiellä ja Tuomarinkylänpolulla.  

Kallion poraustyöt on aloitettu ja ensimmäiset räjäytystyöt suoritetaan maanantaina 23.4. noin klo 12. Räjäytystöiden aikana nopeusrajoitus työmaan kohdalla on 50 km/h. Liikenne pysäytetään räjäytyshetkeksi.

Yhdyskunnantien liikennejärjestelyt ovat muuttuneet. Tuomarinkylän liittymän risteyssillan kohdalla jalankulkijat ja pyöräilijät ohjataan työmaan ohi kiertotietä, joka on erotettu muusta liikenteestä suoja-aidoilla. Kyseinen järjestely on voimassa noin seitsemän viikkoa. Yhdyskunnantiellä työmaan kohdalla nopeusrajoitus on 30 km/h ja myös Yhdyskunnantiellä liikennettä tullaan pysäyttämään räjäytystöiden aikana.

Lainkaarentien ja Risulanmäen koirapuiston välinen osuus Tuomarinkylänpolusta  on toistaiseksi suljettu ja järjestely on voimassa vielä noin kuusi viikkoa. Tuomarinkylänpolun itäpäässä kulku pysäkille, asunnoille ja koira-aitaukseen ovat käytössä normaalisti.

Rakentaminen toteutetaan siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa lähialueen asukkaille ja tienkäyttäjille. Rakentaminen keskitetään kesäaikaan, jolloin teillä on vähemmän liikkujia. Erityistä meluhaittaa aiheuttavat työt, kuten louhinnat, keskitetään päiväsaikaan.

Rakennustyöt jatkuvat lokakuun 2018 loppuun ja viimeistellään keväällä 2019. Hankkeen urakoitsijana toimii Kreate Oy.

 

Lisätietoja hankkeesta

Verkkosivulta https://www.liikennevirasto.fi/kaikki-hankkeet/tuusulanvaylan-vaihtopysakit-yhdyskunnantien-kohdalla#.WqeEO2eweUk
Facebook-sivulta https://www.facebook.com/Tuusulanvaylanvaihtopysakit/

Projektipäällikkö

Liikennevirasto, projektipäällikkö Riitta Parviainen, [email protected], 050 5766 508

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta