Hyppää sisältöön

Tutkimus: Huonolla kelillä moottoritiet ovat vaarallisempia kuin muut maantiet

Julkaistu 22.11.2017

Huonot keliolosuhteet lisäävät uuden tutkimuksen mukaan onnettomuusriskiä etenkin moottoriteillä. Tulosten valossa kelin perusteella vaihtuvat nopeusrajoitukset ovat hyödyllisiä Suomen moottoriteillä.

Huonot keliolosuhteet, kuten liukkaus ja lumisateet, lisäävät onnettomuusriskiä moottoriteillä enemmän kuin muilla maanteillä. Moottoritiet ovat hyvällä kelillä turvallisempia kuin kaksi- ja monikaistaset tiet, mutta esimerkiksi kovassa lumisateessa asetelma kääntyy toisinpäin.

”Tulokset osoittavat talvisään voimakkaan vaikutuksen onnettomuusriskiin moottoriteillä. Näiden tulosten valossa on erittäin perusteltua ohjata moottoriteiden nopeusrajoituksia sään ja kelin mukaan”, kommentoi johtava tutkija Satu Innamaa VTT:ltä.

Tutkimuksen teki VTT ja sen tilaajina olivat Liikennevirasto ja Trafi. Tutkimus tehtiin uudella tilastollisella menetelmällä ja sen aineistona olivat Suomen pääteiden onnettomuudet vuosina 2014–2016 sekä saman ajanjakson liikennemäärä-, sää- ja kelitiedot.

Tuloksia hyödynnetään tieliikenteen turvallisuuden kehittämisessä

Aikaisempaa tarkempi tieto keliolosuhteiden ja onnettomuusriskien yhteydestä on hyödyllinen myös käytännössä. Tuloksia aiotaan hyödyntää esimerkiksi vaihtuvien nopeusrajoitusten kehittämisessä.

"Tutkimuksen mukaan kannattaisi harkita, pitäisikö kovassa lumi- tai räntäsateessa vaihtuvia nopeusrajoituksia laskea moottoriteillä vielä nykyistä alemmaksi", kertoo johtava asiantuntija Risto Kulmala Liikennevirastosta.

Tulokset tarjoavat myös vahvan selkänojan kelivaroituksille ja muulle tiedottamiselle.

”Tulosten perusteella voimme täsmentää ja tarkentaa kuljettajille suunnattua tiedotusta liikkumisen turvallisuusriskeistä eri olosuhteissa”, toteaa johtava asiantuntija Anna Schirokoff Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista.

Lisätietoa

Johtava tutkija Satu Innamaa, VTT ([email protected])

Tutkimusprofessori Ilkka Norros, VTT ([email protected])

Tutkija Fanny Malin, VTT ([email protected])

Johtava asiantuntija Risto Kulmala, Liikennevirasto ([email protected])

Johtava asiantuntija Anna Schirokoff, Trafi ([email protected])

Tutkimusraportti: Identification of accident risk and its application in traffic control. Accident risks in different road weather conditions on Finnish main roads [Onnettomuusriskin tunnistaminen ja soveltaminen liikenteen ohjaukseen. Keliolosuhteiden onnettomuusriski maanteillä].

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta