Hyppää sisältöön

Tiet todella liukkaita suuressa osassa Suomea – muista ennakoiva ajotapa

Julkaistu 17.01.2018

Eilisestä jatkunut lumisade on vaikeuttanut ajokeliä isossa osassa Suomea. Auton renkaat kiillottavat tiet paikoitellen nopeasti. Liikennevirasto varoittaa, että ajokeli on paikoin erittäin huono. Hankalin tilanne on pääkaupunkiseudulla, jossa on ollut monia kolareita liukkaan kelin vuoksi.  

Autoilijoiden ja raskaan liikenteen on syytä pitää ennakoivan ajotavan perusasiat mielessä.

"Kunnon turvavälin pitäminen edellä menevään ajoneuvoon on erittäin tärkeää. Pöllyävä lumi vaikeuttaa ennakointia, joten ajonopeudet on hyvä pitää kurissa, jotta tilanteeseen ehtii reagoimaan", muistuttaa liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen Liikenneviraston Helsingin tieliikennekeskuksesta.

"Kunnossapidossa keskitytään tällä hetkellä lumen poistamiseen. Lisäksi hiekoitetaan etenkin liittymät ja muut ongelmapaikat, joissa tarvitaan erityisen paljon pitoa jarrutuksiin ja kääntymisiin", sanoo kunnossapitoyksikön päällikkö Pekka Rajala ELY-keskuksesta.

"Suolausta ei tällä hetkellä voida tehdä, koska pakkasen ennustetaan kiristyvän lumisateen jälkeen, ja suolauksen seurauksena olisi todellinen peilijää. Tilanne on siis varsin hankala", Rajala jatkaa.

 

Lisätietoja:

Liikenneviraston Helsingin tieliikennekeskus, puh. 020 637 3328

Ajantasainen tieto liikennehäiriöistä, ajokelistä sekä talvikunnossapidon toimenpiteistä: http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta