Takaisin

Tienvarsien niitoilla turvallisuutta ja hoidettua tieympäristöä

Tienvarsien niitoilla turvallisuutta ja hoidettua tieympäristöä

Julkaistu 13.8.2015

Tienvarsien niitto herättää joka kesä paljon keskustelua niiden puolesta ja vastaan. Yhden näkemyksen mielestä niittämätön tienvarsi on vaarallinen, epäsiisti ja ruma, toisen mielestä niittämätön alue on kukkaloistossaan kaunis ja silti turvallinen.

Tienvarsien niitot ja vesakon raivaus muodostavat kokonaisuuden, joka on osa liikenneturvallisuuden parantamista ja tieympäristön hoitoa. Niitoilla poistetaan tien luiskista kasvillisuutta sisä- ja ulkoluiskista ja harvemmin tehtävillä, mutta kauemmas ulottuvilla vesakonraivauksilla poistetaan pensaikkoja ja muuta järeämpää kasvillisuutta. Vuosittainen niitto estää tai ainakin vähentää järeämmän vesakon muodostumista tienvarteen.

"Tievarsien niitto ja vesakon raivaus on liikenneturvallisuuden kannalta välttämätöntä. Niiden avulla parannetaan risteys- ja kaarrealueiden näkemiä, vähennetään eläinonnettomuuksia ja parannetaan liikennemerkkien havaittavuutta", sanoo Liikenneviraston väylänpitotoimialan johtaja Jukka Karjalainen. Riittävä kasvillisuuden poisto on myös tärkeää tien kuivatuksen toimivuuden kannalta. Tienvarsia ei siis voida jättää kokonaan niittämättä.

Ajoituksen optimointiin vaikuttaa moni seikka

Niittoihin ja niiden ajoitukseen liittyy monia tekijöitä, joita tieviranomainen niittojen tilaajana joutuu ottamaan huomioon. Monen hyvän asian kentässä kukkaloistoa ei ole kokonaan unohdettu. Päinvastoin niittoja on pyritty vuosien saatossa myöhentämään, mikä on osaltaan edistänyt kasvien kukintaa ja siementämistä.

Kaikkia niittoja ei kuitenkaan voi mm. kustannussyistä jättää kukinnan jälkeen. Ja toisaalta haitallisten vieraskasvien leviämistä on syytä pyrkiä hidastamaan aikaisilla niitoilla. Kun niittokausi on Suomessa muutoinkin lyhyt, sen lyhentäminen pelkästään loppukesään kukinnan jälkeen olisi kallista. Näin toimiessa tarvittaisiin hetkellisesti merkittävästi nykyistä enemmän kalustoa ja henkilöstöä niittotöihin, joita kuitenkin voitaisiin työllistää vain lyhyt hetki. Lähes 80 000 kilometrin tiestö on tässä mielessämelkoinen haaste.

"Toki toivomme, että voisimme entistä paremmin eritellä ne tienvarret, joilla on paikallisen asutuksen kannalta silmäniloa. Varsi pieni osa tieverkosta on sittenkin enää asukkaiden kyläraittina. Kohdekohtaisella hoidolla on aina kuitenkin lisähintansa pitkien etäisyyksien maassa", Jukka Karjalainen toteaa.