Hyppää sisältöön

Tasoristeysohjelmassa monipuoliset keinot käytössä, tänä vuonna poistuu 15 kohdetta

Julkaistu 26.10.2018

Tasoristeysohjelmassa parannetaan tai poistetaan 65 vaaralliseksi luokiteltua tasoristeystä, ja turvallisuustoimet vaikuttavat yhteensä 130 kohteeseen. Ohjelma on käynnissä vuosina 2018-2021.

Ensimmäisenä vuonna tasoristeyksiä poistetaan 15 kpl. Seuraavina vuosina parantamistahti kiihtyy, kun tasoristeyksen poistamiseen tai parantamiseen vaadittavat hallinnolliset suunnitelmat on saatu lainvoimaiseksi. Suuri osa tämän ohjelman toimenpiteistä ajoittuu vuosiin 2019 (34 kpl) ja 2020 (24 kpl).

”Tasoristeysohjelma on lähtenyt hyvin liikkeelle ja käynnistää toivoaksemme pitkäjänteisen työn. Nyt tasoristeysasioihin on saatu vielä 10 miljoonaa lisärahoitusta vuodelle 2019, ja tällaista kustannustehokasta tasoristeysohjelmaa halutaan jatkaa myös lähivuosina”, kertoo kunnossapito-osaston johtaja Magnus Nygård.

”Kaupungeilla ja kunnilla on meidän kanssamme yhteinen tahtotila. Tasoristeysten uudelleenjärjestelyissä ollaan usein muiden mailla, joten toimenpiteiden sopiminen tulee tehdä hyvässä hengessä. Yksinkertaisimmillaan turvallisuus paranee pelkästään näkemiä parantamalla puustoa poistamalla, tämäkin sovitaan maanomistajien kanssa.”

Puomeja, varoitusmerkkejä, puunpoistoa, kulkuputkia

Tasoristeysten parantamisen budjetti on tiukka, joten käytössä on laaja keinovalikoima vaikutusten maksimoimiseksi, kevyistä huomiolaitteista ja STOP-merkeistä lähtien. Tasoristeysohjelman kohteista 18 kpl on sellaisia, joiden parhaaksi parantamistoimenpiteeksi on todettu näkemän parantaminen tai liikennöintinopeuden rajoittaminen joko radalla tai tiellä.

Liikennevirasto kannustaa toimijoita innovatiivisuuteen, jotta saadaan aikaan kustannus- ja energiatehokkaita ratkaisuja. Pilottikohteita on jo käynnissä: Nivalaan asennetaan sähköverkkoriippumaton tasoristeysturvalaitos koekäyttöön ja Lahti-Heinola-välillä rakennetaan parhaillaan puolipuomilaitosten lisäksi kustannustehokkaita huomiovarolaitoksia. ”Esimerkiksi Dragsvikin varuskunnan päivittäiseen kulkemiseen toteutetaan alikulku putkiratkaisulla, joka toteutuksena on huomattavasti siltaa nopeampi ja kustannuksiltaan edullisempi”, Nygård sanoo.

”Käynnissä olevalla ohjelmalla saamme laskennallisesti estettyä 30-40 onnettomuutta seuraavan 10 vuoden aikana. Huomiolaitteet ja liikennemerkit ovat paikallaan tienkäyttäjän turvana. Tasoristeys on kuitenkin aina vaarallinen kohta, ja turvallisuuden takia puomeja tai pysähtymisvelvollisuutta tulee noudattaa”, Nygård summaa.

Tietoa tasoristeyksistä

https://www.liikennevirasto.fi/rataverkko/tasoristeykset

Tasoristeysohjelma kohteineen https://www.liikennevirasto.fi/rataverkko/tasoristeykset/tasoristeysohjelma-2018-2021#.W8772BFlKUk


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta