Hyppää sisältöön

Talvinopeudet käyttöön viikonloppuun mennessä

Julkaistu 25.10.2016

Maanteiden talvinopeudet otetaan koko Suomessa käyttöön viimeistään perjantaina 28.10.2016. Liikennevirasto, poliisi, Liikenneturva ja Trafi muistuttavat, että talven ja pimeän vuodenajan takia alennetut nopeusrajoitukset vähentävät liikenteen onnettomuuksia.

Suomessa siirrytään talvinopeuksiin tällä viikolla. Moottoriteillä suurin sallittu ajonopeus alennetaan 100 kilometriin tunnissa ja valtaosalla maanteistä 80 kilometriin tunnissa. Nopeusrajoituksia alennetaan yhteensä noin 8200 tiekilometrillä.

”Liikennemerkkien vaihto tehdään nopeasti koko Suomessa. Valmista tulisi olla viikonloppuun mennessä”, toteaa Liikenneviraston liikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman.

Nopeusrajoitusten muutoksissa on myös poikkeuksia. Osalla maanteistä säilyy sadan kilometrin nopeusrajoitus, esimerkiksi jos maantie on vähäliikenteinen tai sen ajosuunnat on erotettu toisistaan keskikaiteella. Lisäksi yksittäisillä tieosuuksilla nopeusrajoitus pudotetaan talveksi 80:sta 70 tai 60 kilometriin tunnissa. Alemman nopeusrajoituksen syynä voi olla muun muassa tien huono kunto, tienvarsiasutus tai runsas raskaan liikenteen määrä.

Takaisin kesänopeuksiin siirrytään keliolosuhteiden salliessa tavallisesti maalis-huhtikuun vaihteessa. Vaihtuvien nopeusrajoitusten moottoritiejaksoilla voidaan jo maaliskuun alusta lähtien käyttää 120 kilometrin rajoitusta hyvissä sää- ja keliolosuhteissa.

Muista turvallinen tilannenopeus

Tieliikennelain mukaan ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää. Huomioon on otettava esimerkiksi tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan.

”Nopeusrajoitusmerkillä osoitetaan tiekohtainen maksimi, mutta vastuullinen kuljettaja huomio tilanteen sekä vallitsevat olosuhteet”, muistuttaa Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen: ”Kannattaa muistaa, että huonoilla keleillä turvallinen tilannenopeus on usein huomattavasti liikennemerkillä osoitettua alhaisempi.”

Niin ikään on hyvä muistaa, että talvinopeuksissa on kelin lisäksi aina kyse myös pimeydestä.

”Talvi on Suomessa pitkä ja pimeä, eikä tiellä yksinkertaisesti näe samalla tavalla kuin valoisalla. Alemmalla nopeudella ajettaessa havaintojen tekoon jää enemmän aikaa. Myös oikeaoppinen valojen käyttö on hyvä kerrata, eli käytetään kaukovaloja aina kun se on lain mukaan mahdollista muita häikäisemättä. Kun tilannenopeus on kohdallaan ja tiellä mahdollisimman paljon valoa, on enemmän aikaa huomata esimerkiksi se tielle ryskävä hirvi”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen vinkkaa.

Muista turvaväli

Nopeusrajoitusten muuttuessa on tärkeää, että niitä myös noudatetaan, jotta liikennevirran nopeus säilyy tasaisena ja etäisyys edelliseen ajoneuvoon riittävän pitkänä. Samalla huomioidaan pimeän ajan vaativat olosuhteet ja vältytään turhilta ohituksilta.

”Kuljettajan on syytä tietää ajoneuvossa olevien renkaiden kunto, jotta tietää ennakoida riittävästi keliolosuhteiden vaatimuksia. Ajoneuvon valot on myös syytä tarkistaa pimeän ajan alkaessa”, muistuttaa poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Tarkista ajokeli ennen liikenteeseen lähtöä

Kelikamerakuvat sekä tiedot käynnissä olevista tietöistä löytyvät Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelusta: http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/.

Jos liikut pääkaupunkiseudun kehäteillä tai Helsinki–Turku-moottoritiellä, voit osallistua myös keskustelevien ajoneuvojen NordicWay, Coop -kokeiluun. Kokeilussa voit vastaanottaa Android-älypuhelimella ajantasaisia ilmoituksia tieliikenteen häiriöistä, kuten tietöistä ja sääolosuhteista, sekä varoittaa muita tielläliikkujia esimerkiksi onnettomuuksista. Lisätietoja ja ilmoittautuminen kokeiluun osoitteesta www.infotripla.fi/coop.

Lisätietoja:

Nopeusrajoitukset talvelle 2016-2017

Tiedot tarkentuvat vielä lähiviikkoina.
 

 

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset

Liikennevirasto, liikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman, 029 534 3630

Liikennevirasto, liikennejärjestelmäasiantuntija Auli Forsberg, 029 534 3903

Liikenneturva, koulutusohjaaja Erkka Savolainen, 020 7282 397

Trafi, johtava asiantuntija Jussi Pohjonen, 029 534 5310

Poliisihallitus, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen, 029 548 1756

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta