Takaisin

Talven lumimyrskyt vaikuttivat erityisesti maantieliikenteeseen – rautateillä ja merillä talvi sujui edellistä paremmin

Talven lumimyrskyt vaikuttivat erityisesti maantieliikenteeseen – rautateillä ja merillä talvi sujui edellistä paremmin

Julkaistu 19.4.2012

Talven 2011–2012 keskilämpötila oli lievästi korkeampi ja lumisademäärä suurempi kuin normaalisti. Sää vaihteli maan eri osissa ja eri kuukausina paljon, ja joulukuu oli erittäin lämmin ja sateinen. Säävaihteluiden vuoksi maanteiden talvi oli edellistä hankalampi. Rautateillä ja merellä liikenne sujui paremmin kuin edellistalvena.

Merellä kulunut talvi oli kahta edellistä huomattavasti helpompi, eikä talvimerenkulussa ollut erityisiä ongelmia muutamaa tuulten aiheuttamaa jäänpuristustilannetta lukuun ottamatta. Avustustoiminta sujui Pohjanlahdella ja Perämerellä erinomaisessa yhteistyössä ruotsalaisten murtajien kanssa. Kuten usein leudompina talvina, jäät ahtautuivat kuitenkin voimakkaasti Perämeren pohjukkaan, joten avustettavaa on ollut ja on edelleen. Suomenlahden jäätilanne pysyi helppona koko talven, ja avustustarvetta oli lähinnä Helsingistä idän suuntaan.

Saariston yhteysalusliikenteeseen talvi ei vaikuttanut, toisin kuin kahtena edellisenä talvena. Kelirikkoajan odotetaan olevan saariston yhteysalusliikenteelle helppo.

Lumityösuunnitelmat paransivat rautatieliikenteen toimintavarmuutta

Rautateillä liikenne toimi kohtuullisen hyvin, ja talvi aiheutti vain yksittäisiä ongelmia. Joulukuun Hannu- ja Tapani-myrskyt aiheuttivat merkittäviä liikennekatkoksia erityisesti Länsi-Suomessa ja vaikeuttivat junaliikennettä myös muualla Suomessa.

Ennen talvea käyttöön otetut, laajemmalla yhteistyöllä laaditut lumityösuunnitelmat paransivat liikenteen toimintavarmuutta merkittävästi. Vaihteiden kunnossapitoa parannettiin jatkamalla lumiharjojen asentamista eri puolille rataverkkoa. Lumityön suunnittelun ja välineiden kehittämistä kannattaakin ehdottomasti jatkaa.

Routatilanne rataverkolla on tällä hetkellä normaali, sillä talvi alkoi myöhässä eikä routa ole sen vuoksi ehtinyt liian syvälle. Routarajoituksia ennustetaan tulevan tänä vuonna noin 150 ratakilometrille.

Vaihteleva sää toi haasteita maanteiden kunnossapidolle

Maanteillä talvi 2011–2012 oli moni-ilmeinen sekä ajallisesti että alueellisesti, sillä säätilanne vaihteli hyvin paikallisesti koko maassa koko talven ajan: satoi paljon lunta, oli kovia pakkasia ja niiden synnyttämää pakkasliukkautta. Erityisesti lauha joulukuu oli etelärannikkoa lukuun ottamatta vaikea – siitä kertoo suuri hiekan ja suolan kulutus.

Vaikeissa sääoloissa tapahtui jonkin verran liikenneonnettomuuksia. Lumimyrskyjä koettiin kuluneena talvena useita, joista pahimmat olivat pääkaupunkiseudun runsas lumisade 3.2. ja Tampereen seudun paikallinen voimakas lumisade 2.4. Näiden aikana sattui joitakin pahoja ketjukolareita. Joulu–helmikuussa henkilövahinko-onnettomuuksien ja liikennekuolemien määrät nousivat jonkin verran edellisvuosiin verrattuna.