Hyppää sisältöön

Suuri Savontien liittymä otetaan käyttöön 3.8.

Julkaistu 30.07.2017

Valtatie 14 Laitaatsalmen kohdalla Savonlinnassa otetaan 3.8. käyttöön Suuri Savontien uusi yhteys. Sujuvan liikenteen varmistamiseksi Rantasalmentien (Vt 14) ja Suuri Savontien liittymään on rakennettu uusi tilapäinen kiertoliittymä. Tilapäinen kiertoliittymä on käytössä niin kauan, että Rantasalmentien pohjoinen ajorata on täysin valmis, mutta vähintään vuoden 2018 syksyyn asti.

Laivamiehentien ja Rantasalmentien vanha liittymä poistuu kokonaan käytöstä uuden liittymän myötä. Liittymän paikkaa joudutaan siirtämään, koska tulevan uuden sillan tielinja nousee vanhan liittymän kohdalta niin paljon ylöspäin, että liikennöinti ei ole enää vanhaa liittymää pitkin mahdollista.

Suuri Savontien entistä tielinjaa on uuden yhteyden myötä paranneltu oikomalla tien linjausta ja tekemällä sille enemmän tilaa.

Liikenne Rantasalmentieltä Pihlajaniemen kaupunginosaan ja ABC Savonlinnan suuntaan siirtyy Suuri Savontielle.

Vanhan liittymän poistumisen vuoksi on tehty joitakin joukkoliikenteen pysäkkimuutoksia. Korvaavat ja poistuvat pysäkit on esitetty oheisessa kartassa ja tiedot löytyvät myös pysäkeiltä.

Lisätietoja:

Hannu Nurmi, projektipäällikkö, Liikennevirasto, 029 534 3574, hannu.nurmi(at)liikennevirasto.fi

Aki Loikkanen, työmaapäällikkö, Destia Oy, 0400 246 944, aki.loikkanen(at)destia.fi

Tietoa hankkeesta:

www.liikennevirasto.fi/laitaatsalmi

www.facebook.com/vt14laitaatsalmi

Hankkeessa siirretään Kyrönsalmen syväväylä helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen. Uuden syväväylän kohdalle rakennetaan kiinteät maantiesillat sujuvoittamaan liikennettä. Lisäksi hankkeen tieosuuksia parannetaan tienkäyttäjien turvallisen ja sujuvan liikennöinnin varmistamiseksi. Hanke toteutetaan vuosina 2016-2019.

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta