Hyppää sisältöön

Selvitys Jäämeren rautatiestä valmistunut: Kirkkoniemen linjaus selvitetään tarkemmin

Julkaistu 9.3.2018

Liikenne- ja viestintäministeriö on valinnut Jäämerelle Oulun, Rovaniemen ja Kirkkoniemen kautta kulkevan ratalinjauksen jatkoselvitettäväksi. Linjauksen ratkaisi Kirkkoniemen eduksi Suomen logistisen aseman, saavutettavuuden ja huoltovarmuuden parantuminen vaihtoehtoihin verrattuna. Kirkkoniemen linjaus oli kahdesta kärkiehdokkaasta edullisempi.

Kartta Jäämeren radan suunnittelun eri vaihtoehdoista.

Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi viime heinäkuussa Liikennevirastoa tekemään mahdollisesta Jäämeren radasta selvityksen yhdessä Norjan liikenneviranomaisten kanssa. Liikennevirasto arvioi viiden eri linjausvaihtoehdon toteuttamista ja taloudellista kannattavuutta.

Kaikki tutkitut ratavaihtoehdot olisivat teknisesti mahdollisia toteuttaa. Vaihtelua oli kuitenkin runsaasti etenkin taloudellisessa vertailussa sekä vaikutuksia ympäristölle vertailtaessa, sanoo johtaja Matti Levomäki Liikennevirastosta.

Selvityksessä tarkastellut linjausvaihtoehdot olivat Tornio–Narvik, Kolari–Narvik, Kolari–Tromssa, Rovaniemi–Kirkkoniemi ja Kemijärvi–Alakurtti–Murmansk. Lisäksi selvitettiin HCT-ajoneuvoyhdistelmien (High Capacity Transport) hyödyntämiselle perustuvaa vaihtoehtoa. 

Liikenne- ja viestintäministeriön tiedote 9.3.

Selvitykset sekä Liikenneviraston koostama raportti tuloksista:

Liikennevirasto: Jäämeren rataselvitys

Finnish Transport Agency: Arctic Ocean Railway Report

Sitowise: Jäämeren radan linjausselvitys

Ramboll: Jäämeren ratayhteyden kysyntäpotentiaalin ja vaikutusten arviointi

Norconsult: Arctic Railway Report

Kartta eri reittivaihtoehdoista

Matti Levomäen esitys tiedotustilaisuudessa 9.3.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta