Hyppää sisältöön

Saimaan kanava avataan liikenteelle perjantaiaamuna 18.5.2018

Julkaistu 16.05.2018

Saimaan kanava avataan liikenteelle perjantaina 18.5.2018 kello 6 aamulla.

"Heti ensimmäisenä päivänä kanavalle on tulossa noin 12 rahtialusta. Myös Carelia avaa risteilykauden Lappeenrannan ja Viipurin välillä", toteaa Liikenneviraston sisävesiväylät-yksikön päällikkö Tero Sikiö.

Saimaan kanava avataan tänä vuonna noin kaksi kuukautta normaalia myöhemmin johtuen alaporttien uusimisista.

Alaporttien uusimishanke alkoi toissa talvena, silloin Liikennevirasto uusi Mälkiän alaportit. Viime talvena Liikennevirasto uusi Mustolan, Soskuan ja Juustilan sulkujen alaportit.

"Nyt kaikki Suomen puolella olevat alaportit on uusittu. Urakan viimeiset alaportit uusitaan keväällä 2019. Uudet portit ovat huomattavasti kestävämpiä ja talviominaisuuksiltaan parempia kuin alkuperäiset, 1960-luvulla rakennetut alaportit. Lisäksi uusia portteja on helpompi huoltaa", sanoo Sikiö.

Lisätietoja

Liikennevirasto,
Yksikön päällikkö Tero Sikiö,
puh. 029 534 3409
etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi

 

Liitteet

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta