Hyppää sisältöön

Saimaan kanava 50 vuotta: Kehittyvä kanava palvelee täysillä alueen vesiliikennettä

Julkaistu 9.8.2018

Suomen tärkein kanava, 43 km pitkä Saimaan kanava, täytti 5.8.2018 50 vuotta. Saimaan kanava yhdistää Saimaan Suomenlahteen. Kanavasta lähes puolet sijaitsee Venäjältä vuokratulla alueella. Kanavan kahdeksaa sulkua ohjataan Mälkiän ja Brusnitchnoen kaukokäyttökeskuksista

Laiva Saimaan kanavassa

Saimaan kanava avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1856, ja se oli suurin siihen mennessä Suomessa toteutettu rakennushanke. Suurhankkeen toteuttaminen maksoi kolme miljoonaa ruplaa, mikä oli enemmän kuin Suomen suuriruhtinaskunnan silloinen vuosibudjetti. Taloudellisessa mielessä kanava oli kuitenkin kannattava sijoitus, ja liikenne kanavassa erittäin vilkasta heti alusta alkaen.

Vuosien mittaan kanavaa parannettiin, mm. uusimalla sulkuja sekä oikomalla ja leventämällä kanavaa. Nykymuotonsa kanava sai 50 vuotta sitten, kun kanavan perusteellinen laajennustyö valmistui.  

Saimaan kanava on tärkeä osa Suomen liikennejärjestelmää

Kanavan liikennemäärä nousi viime liikennekaudella selvästi edellisvuodesta. Vuonna 2017 tavaraliikenne nousi 6 % ja matkustajaliikenne 3 % edelliseen liikennekauteen verrattuna.

”Liikennevirasto panostaa vahvasti kanavan ja koko Saimaan järvialueen kehittämiseen. Vaikka Saimaan väylästön ja sulkujen toimintavarmuus on nykyiselläänkin hyvä, on käynnissä ja suunnitteilla useita hankkeita väylästön kehittämiseksi”, sanoo Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman.

Parhaillaan on käynnissä kolme isoa hanketta: Saimaan kanavan alaporttien uusiminen, Laitaatsalmen väylän rakentaminen ja Jännevirran sillan rakentaminen. Kaikki nämä valmistuvat kuluvan ja ensi vuoden aikana.

Suunnittelutyö suurempien alusten ja lastien varalle käynnissä

”Liikennevirastossa on käynnissä suunnittelu kanavan sulkujen pidentämiseksi. Tavoitteena on, että rakennustyö voisi alkaa jo vuonna 2020. Suunnittelu etenee yhteistyössä Saimaan alueen liikennöitsijöiden ja teollisuuden kanssa. Myös Saimaan satamien tulee selvittää omat investointitarpeensa ja -mahdollisuutensa uuden kokoisille aluksille”, Wihlman kertoo.

Sulkujen pidennystyöt voidaan toteuttaa 1-3 talven aikana riippuen asiakkaiden tarpeista ja urakoitsijoiden näkemyksistä sekä luonnollisesti hankkeen rahoituksesta. Hanke sisältää runsaasti vaativia erikoistöitä ja alus­tava kustannusarvio on noin 60 miljoonaa euroa.

Samaan aikaan Liikennevirastossa on suunnitteilla Saimaan kanavan vedenpinnan nostaminen 10 senttimetrillä, joka mahdollistaisi Saimaalle liikennöiville aluksille sata tonnia suuremman lastimäärän.

Sulkujen pidentäminen ja vedenpinnan nostaminen mahdollistaisivat luonnollisesti Saimaan kanavan aluskoon kasvattamisen, mikä lisäisi paitsi alusten lastinottokykyä ja liikennöinnin kannattavuutta, myös kanavassa liikennöintiin soveltuvien alusten lukumäärää.

Sujuvampaa talviliikennettä ja navigointia

Saimaan alueen jäänmurtoa kehitetään uusilla innovaatioilla, esimerkiksi loppuvuodesta valmistuu moottoroitu irtokeula helpottamaan laivojen jäissä kulkemista Saimaan alueella. Lisäksi sulkujen talviliikennöitävyyttä on parannettu ja talviliikenteen avustustoimintaa kehitetään jatkuvasti.

Liikenneviraston Digitaalinen Saimaan kanava -projektissa kehitetään kanavan liikennettä tukevia digitaalisia palveluita.

Digitaalinen Saimaan kanava mahdollistaa paremman navigoinnin ja vaihtoehtoiset menettelyt kanavan luotsaukseen. Pidemmällä aikavälillä tähtäimessä on nykymuotoisen luotsauspalvelun korvaaminen maista käsin tarjottavalla palvelulla. Tuoreet merenmittausaineistot mahdollistavat myös nykyiset laatuvaatimukset täyttävän elektronisen merikartta-aineiston tuottamisen.

Lisää aiheesta:
Saimaan kanavan rakennushankkeeseen liittyvää arkistoaineistoa Liikenneviraston arkistossa on noin 103 hyllymetriä, mukaan lukien laaja kuvadokumentointi, josta on nyt julkaistu digitoituina hieman yli 1000 valokuvaa.
Liikenneviraston kuvakokoelma: https://www.doria.fi/handle/10024/145849

Liikenneviraston hankkeet Saimaalla

Laitaatsalmen hanke https://www.liikennevirasto.fi/laitaatsalmi
Jännevirran hanke https://www.liikennevirasto.fi/vt9jannevirta

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta