Hyppää sisältöön

RUMA-projekti: Turvallisuutta ratatöiden paikantamisella

Julkaistu 16.12.2016

Liikennevirasto kehittää parhaillaan Solita Oy:n kanssa rataurakoitsijoiden mobiilialustaa eli RUMA:a. Sen avulla parannetaan lähivuosina ratatöiden turvallisuutta sekä digitalisoidaan ratatöiden ja rautatieliikenteenohjauksen välistä yhteydenpitoa. RUMA:a kehitetään useassa eri vaiheessa ketterän ohjelmistokehityksen periaatteilla.

Ensimmäisen vaiheen tavoitteena on toiminnallisuus, jonka avulla rautatieliikenteenohjaus pystyy paikantamaan ja tunnistamaan ratatyöntekijät nykyistä paremmin. Tähän saakka paikannuksen varmistus on tehty lähinnä puheviestinnän keinoin.

”Turvallisuus on se juttu, miksi tätä tehdään. Suullisessa viestinnässä voi tulla paikantamiseen liittyviä virheitä, mutta karttasovelluksesta seuraamalla tiedetään varmasti, missä porukka liikkuu”, kertoo projektia vetävä ylitarkastaja Jari-Pekka Kitinoja Liikennevirastosta.

Tampereen rautatieliikenteenohjaus sekä rautatieurakoitsijat VR Track Oy ja Destia Rail Oy testaavat RUMA:n paikantamiseen liittyviä ominaisuuksia joulukuun ajan Tampereen seudulla.

Papereista eroon

Projektin toisessa vaiheessa ratatyöilmoituksen teko siirretään paperilomakkeilta tietojärjestelmään, jolloin tietoa voidaan päivittää ja muuttaa milloin vaan.

”RUMAn myötä päästään rautatieliikenteenohjauksessa viimeisimmästäkin paperista eroon. Lisäksi vältetään päällekkäisen ratatöihin liittyvän tiedon kerääminen ja syöttäminen, kun voidaan hyödyntää eri järjestelmistä jo valmiiksi löytyviä tietoja”, Kitinoja sanoo.

Tiedon tuottaminen

RUMA tulee integroitumaan moniin Liikenneviraston rautateiden liikenteenhallinnan ja kunnossapidon järjestelmiin ja tätä kautta RUMA:n avulla tullaan tuottamaan myös paljon tietoa eri järjestelmiin suoraan kentältä.

Osana projektia tuotetaan Android-sovellus, jonka kautta ratatyöntekijät käyttävät RUMA-järjestelmää. RUMAa voidaan käyttää myös osana muita järjestelmiä tai integroimalla siihen valmiita sovelluksia.

RUMA-projekti on osa Liikenneviraston digitalisaatiohankkeen osahanketta kaksi ja se otetaan käyttöön vaiheittain vuosien 2017-2018 aikana.

Lue lisää Liikenneviraston digitalisaatiohankkeesta

Lisätietoa:

ylitarkastaja Jari-Pekka Kitinoja, p. 029 534 3851 tai [email protected]

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta