Takaisin

Riskipuiden poistamista jatketaan valtion rataverkolla

Riskipuiden poistamista jatketaan valtion rataverkolla

Julkaistu 29.5.2017

Vuonna 2016 Liikennevirasto teettämiä hakkuita tehtiin valtion maa-alueilla useilla rataosilla noin 250 ratakilometrillä. Puuston poistoa jatketaan myös tänä vuonna. Turvallisuussyistä puita joudutaan poistamaan paikoitellen myös yksityisten maanomistajien tonteilta.

$mainPictureAltText.data

Liikennevirasto tekee tänä vuonna laajoja puustonpoistotoimenpiteitä rataosilla Tampere-Jyväskylä, Pietarsaari-Pännäinen, Seinäjoen tavararatapihan ympäristö sekä Tampereen kolmioraide (Länsi-Suomi). Lisäksi puustonpoistoa on luvassa rataosille Seinäjoki-Vaasa, Seinäjoki-Kaskinen, Kouvola-Vainikkala sekä Savon radalle ja Karjalan radalle Kouvolasta Joensuun suuntaan. Yksittäisiä riskipuita ja pienempiä riskipuuryhmiä poistetaan jatkuvana työnä koko rataverkolla.

Puuston poistaminen on tärkeää rataverkon käytettävyyden ja liikenteen täsmällisyyden, mutta myös turvallisen liikennöinnin vuoksi. Pahimmillaan kaatunut puu voi aiheuttaa junan suistumisen tai kuljettajan ja matkustajien loukkaantumisen. Suurilta onnettomuuksilta on tähän saakka säästytty, mutta törmäyksistä kaatuneiden puiden kanssa on aiheutunut joissakin tapauksissa useiden satojen tuhansien eurojen korjaus- ja liikennehäiriökustannukset.
 

Kasvillisuutta poistetaan myös yksityisten puolelta

Liikennevirastolla on radan pitäjänä oikeus poistaa suoja- ja näkemäalueelta kasvillisuutta sekä rajoittaa puuston korkeutta, mikäli tämä on tarpeen tie- tai rautatieliikenteen turvallisuuden varmistamiseksi. Oikeus perustuu ratalakiin 110/2007. 

Koska valtio ei omista suoja- ja näkemäalueen maa-alueista kuin osan, kasvillisuutta joudutaan poistamaan myös yksityisten maanomistajien kiinteistöiltä. 

”Jos meidän on poistettava liikennettä vaarantavaa kasvillisuutta yksityisten puolelta, käynnistämme keskustelut ilmoittamalla asiasta kirjeellä kiinteistön omistajalle”, kertoo radan kunnossapito -yksikön päällikkö Jukka Valjakka Liikennevirastosta.

”Kirjeen liitteenä on lomake, jolla kiinteistön omistaja voi kertoa mielipiteensä muun muassa puustonpoiston toteutustavasta sekä ilmoittaa erityistä huomiota vaativista puista tontillaan. Tarvittaessa järjestämme alkukatselmuksen tontilla ennen raivaustöiden alkua”, Valjakka jatkaa.
 
Puuston poistosta ei aiheudu kiinteistönomistajalle kuluja ja raivattujen puiden myynnistä saadut tulot tilitetään kiinteistönomistajalle. Rautatieverkon kuntoa valvotaan ja ylläpidetään jatkuvasti. Suoja-alueella olevan puuston tarkkailu ja raivaus ovat osa tätä työtä. Puustonpoiston kustannukset ovat tänä vuonna noin miljoonaa euroa. 

Lisätietoja:
yksikön päällikkö Jukka Valjakka, p. 029 534 3925 ja
Itä-Suomen kunnossapidon aluevastaava Seppo Mikkonen, p. 029 534 3898, etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi

Puustonpoisto-esite
Ratalaki