Takaisin

Rautateiden turvalaitehankkeet – ensimmäinen käyttöönotto etuajassa

Rautateiden turvalaitehankkeet – ensimmäinen käyttöönotto etuajassa

Julkaistu 22.1.2018

Ensimmäinen rautateiden turvalaitehankkeeseen kuuluvista ratapihoista tuli käyttöön noin kuukauden etuajassa. Niiralan uusi turvalaitejärjestelmä vastaanotti ensimmäisen venäläisen junan aamupäivällä 4.12.2017 ja ohjaus tapahtui paikallisen asemarakennuksen työpisteen sijaan Joensuun kauko-ohjauskeskuksesta.

Kesällä kaapelointi sujui hymyssä suin, Eltel Networks Oy:n Janne Eskelinen

Mipro Oy:n toimittama turvalaitejärjestelmä Niiralan ratapihalle on ensimmäinen osa korjausvelkahankkeen yhteydessä kilpailutetusta kokonaisuudesta, Kotkan Kotolahti-Mussalo sekä Vainikkalan ratapihat seuraavat perässä ensi vuonna. ”Niiralan valmistuminen oli hieno juttu, mutta on muistettava, että se oli ns. helpoin ratapiha ja liikennemääriltään hiljaisin. Kotka ja Vainikkala ovat selkeästi haastavammat kohteet ja mm. liikenteen yhteensovituksen kanssa on tehtävä vielä paljon töitä”, muistuttaa Niiralan ja Kotkan projektipäällikkö Maria Torttila.

Myös Kotkan ja Vainikkalan kohteet ovat aikataulussaan ja Kotolahti-Mussalon osalta ulkotyöt ovat lähes valmiit ja merkittävä osa ohjelmiston testauksestakin on jo tehty.

Kuva: Vainikkala

Vainikkalan turvalaitehanke on edennyt suotuisasti, ja työ etenee aikataulussa

Turvalaitejärjestelmän kaapelointi ja asennukset ulkolaitteiden osalta on pääosin suoritettu, myös uudet kaapelireittiasennukset on valmistuneet. Parhaillaan kohteessa on käynnissä ulkolaite-elementtien ja ulkolaitekaappien kytkentätyöt.

Uusi laitetilarakennus valmistui syksyn aikana, samoin uusi sähköliittymän muuntamo, joka sijoitettiin laitetilan läheisyyteen. Jatkossa uusi muuntamo palvelee myös muita kohteen ratainfraan liittyviä perusparannushankkeita. Tammikuun lopussa asennetaan kohteen varavoimalaitos. Asetinlaiteohjelmiston kehitys etenee järjestelmätoimittajan tiloissa, tilaajan suorittama ohjelmiston tehdastestaus ajoittuu helmikuulle.

Vainikkalassa raiteiden vapaana olon valvonta on toteutettu raidevirtapiireillä. Keväällä 2018 toteutetaan erillisurakkana raiteiden vapaana olon valvonnan uudet kiskoeristysten asennukset. Tähän liittyen nykyisen ja uuden vapaana olon valvonnan järjestelmien teknistä yhteensovitusta testataan talvella ennakkoon, jotta uuden ja nykyisen järjestelmän käytännön tekniset rajoitteet tunnistetaan ennen vaiheistetun turvalaitejärjestelmän käyttöönottoa.

”Myös päällysrakenteeseen tulevia muutoksia on valmisteltu. Ne tulevat mahdollistamaan ratapihan monipuolisemman käytön. Erityisen merkityksellistä uusien liikennöitsijöiden aloittaessa toimintansa. Aseman ratapihan pohjoisten raiteiden pidennyshanke on käynnistynyt, valmistelussa on suunnittelutoimeksiantoja liittyen raiteiden muutostöihin.”
Mainitsee Vainikkalan projektipäällikkö Sakari Nieminen.

Riihimäki-Tampere: Käyttöönotto näkyy liikenteessä loppuvuonna

Toinen hankkeeseen kuuluva osahankinta Riihimäki-Tampere on myös edennyt testausvaiheeseen. Projektipäällikkö Juha Lehtola kertoo: ”Riihimäki-Tampere turvalaitteiden uusiminen –hankkeessa rakentaminen on edennyt hyvin. Laitetoimittajan testit ovat käynnissä ja niiden osalta on edetty puoleen väliin. Samanaikaisesti suunnitellaan Liikenneviraston suorittamia erillisiä maastossa tehtäviä tarkastuksia ja niitä varten tarvittavia työrakoja.”

Vuoden 2018 loppuvuodesta uuden järjestelmän käyttöönotosta tulee aiheutumaan merkittäviä liikennejärjestelyjä. Rataosa on pituudeltaan 110 km ja kokonaan uusittujen turvalaitteiden käyttöönottaminen on monimutkainen ja aikaa vievä prosessi. Tehdastestaukset käynnistettiin jo syksyllä 2016 ja niitä jatketaan edelleen, lisäksi nyt alamme suorittaa tarkastuksia maastossa ja loppuhuipentuma on n. 10 viikkoa kestävä lopullinen tarkastus ja uuden järjestelmän vaiheittainen tuotantokäyttöön ottaminen viikoilla 38-50.

”Erittäin vaativassa ympäristössä toteutettava rakentaminen sekä tulevat testit etenevät suunnitellussa aikataulussa ja kaikki työt uuden järjestelmän osalta tulevat valmiiksi vuoden 2018 aikana. 2019 vuoden alussa vielä suoritetaan vanhan järjestelmän purkutyöt”, sanoo Lehtola.

Hankkeet käynnissä 2016-2018

Niiralan, Vainikkalan ja Kotolahti/Mussalon turvalaitekustannukset ovat yhteensä 22,3 miljoonaa euroa. Vainikkalan ja Kotkan hankkeet rahoitetaan korjausvelkaohjelmasta, Niirala toteutetaan perusväylänpidon rahoituksella.

Riihimäki-Tampere –hankkeen turvalaitekustannukset, 59 miljoonaa euroa, rahoitetaan korjausvelkaohjelmasta.

Lisää hankkeesta: Rautateiden turvalaitehankkeet