Takaisin

Rautateiden tavaraliikennekuljetukset kääntyivät laskuun viime vuonna – henkilöliikenteessä kasvua Kehäradan ansiosta

Rautateiden tavaraliikennekuljetukset kääntyivät laskuun viime vuonna – henkilöliikenteessä kasvua Kehäradan ansiosta

Julkaistu 16.6.2016

Rautateiden tavaraliikennemäärät kääntyivät laskuun vuonna 2015 kasvettuaan sitä ennen kolmena vuotena perättäin. Sen sijaan rautateiden henkilöliikenteen matkamäärät kasvoivat viime kesänä avatun Kehäradan ansiosta. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Rautatietilasto 2015 -julkaisusta.

$mainPictureAltText.data

Tavaraliikenteen kuljetusmäärät vähenivät sekä kotimaan kuljetuksissa että kansainvälisissä kuljetuksissa kymmenkunta prosenttia. Eniten kuljetusmäärät putosivat rikastekuljetuksissa Pohjois-Suomen vilkkaimmilla rataosilla. Myös kuljetusten keskipituuden useita vuosia kestänyt lyheneminen jatkui. Kaikkiaan rautateillä kuljetettiin tavaraa noin 33,4 miljoonaa tonnia. Rautateiden yhteenlasketuissa kuljetusmäärissä oli laskua edellisvuoteen verrattuna kymmenen prosenttia ja rautateiden markkinaosuus kaikista kotimaan tavaraliikennekuljetuksista laski hieman.

Kehärata kasvatti henkilöliikenteen matkamääriä

Henkilöliikenteessä tehtiin rautateillä yhteensä noin 76,0 miljoonaa matkaa.Tämä tarkoittaa noin kuuden prosentin kasvua edellisvuoden vertailukelpoiseen lukuun nähden. Kaukoliikenteessä tehtiin yhteensä noin 12,3 miljoonaa matkaa, jossa on noin kahden prosentin lasku edellisvuoden vertailukelpoiseen lukuun nähden. Rautateiden kaukoliikenteen matkamäärien kehittymisessä on selviä rataosakohtaisia vaihteluja; osalla rataverkkoa matkustajamäärät kasvoivat ja osalla vähenivät. Rautateiden lähiliikenne kasvoi ja matkoja tehtiin noin 63,6 miljoonaa. Rautateiden markkinaosuus Suomen henkilöliikenteestä säilyi viidessä prosentissa.

Kehärata kasvatti Suomen rataverkon pituutta 18 ratakilometriä. Rataverkon pituus on nyt 5923 ratakilometriä, josta liikennöityä ratapituutta on 5649 ratakilometriä. Ratapituuden laskentajärjestelmä uudistettiin vuonna 2015, minkä vuoksi ratapituuden luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia vanhojen lukujen kanssa.

Tarkempia rataverkon ja rautatieliikenteen tietoja löytyy Rautatietilasto 2015 -vuosijulkaisusta. Julkaisun nimeä on yhdenmukaistettu muiden Liikenneviraston tilastojulkaisujen kanssa siten, että nimen vuosiluku viittaa nyt tilastovuoteen eikä julkaisun ilmestymisvuoteen. Samalla julkaisun nimi muutettiin Suomen rautatietilastosta Rautatietilastoksi.

Rataverkon ja rautatieliikenteen tietoja kerätään ja julkaistaan kansallisten tilastojen ohella myös EU:n tilastoja ja rautatiemarkkinaseurantaa varten.

Lisätietoja:

http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lti_2016-07_rautatietilasto_2015_web.pdf

Tilasto kuuluu Suomen virallisen tilaston sarjaan.

Liikenneviraston Tilastot-sivusto: www.liikennevirasto.fi/tilastot

tilastot@liikennevirasto.fi