Takaisin

Rautateiden henkilö- ja tavaraliikenne selvässä kasvussa alkuvuonna

Rautateiden henkilö- ja tavaraliikenne selvässä kasvussa alkuvuonna

Julkaistu 4.10.2017

Rautatieliikenteessä oli selvää kasvua alkuvuonna ja liikenne kasvoi kuuden ensimmäisen kuukauden aikana sekä henkilö- että tavaraliikenteessä.

Henkilöliikenne vilkastui erityisesti kaukoliikenteessä, jossa alkuvuoden matkustajamäärät olivat kymmenen prosenttia suuremmat kuin viime vuonna. Matka-ajat ovat lyhentyneet osalla rataverkkoa ja rautateiden hintakilpailukyky on parantunut. Lähiliikenteen matkoissa kasvua oli kolme prosenttia. Kaikkiaan rautateiden henkilöliikenteessä tehtiin alkuvuonna 42 miljoonaa matkaa eli neljä prosenttia enemmän kuin viime vuonna samana ajanjaksona.

Rautateiden tavaraliikenteen viime vuonna alkanut kasvu jatkui myös tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Kuljetusmäärät olivat kuusi prosenttia suuremmat kuin viime vuonna samana ajanjaksona ja kaikkiaan kuljetuksia oli noin 19 miljoonaa tonnia. Kasvu oli samaa suuruusluokkaa sekä kotimaisissa että kansainvälisissä kuljetuksissa. Eniten kasvoivat metsä- ja kemianteollisuuden kuljetukset. Rataverkolla liikennöivät VR Transpoint ja Fenniarail.

Lisätietoja

Lisätietoja rautatieliikenteen määristä ja muutoksista löytyy Liikenneviraston rautatietilastot-verkkosivuilta.

Tilastot(at)liikennevirasto.fi