Takaisin

Ratatyöt vaikuttavat kesän junaliikenteeseen

Ratatyöt vaikuttavat kesän junaliikenteeseen

Julkaistu 3.5.2013

Kunnossapitotöillä ja ratahankkeilla varmistetaan turvallinen ja sujuva liikennöinti. Eri puolella Suomea tehdään ratatöitä, joiden vuoksi junia joudutaan perumaan ja korvaamaan busseilla.

Maanteiden päällysteitä uusitaan tänä kesänä noin 2200 km. Työt keskittyvät pääteille. Myös isompia liikennettä haittaavia tienrakennushankkeita on käynnissä. Katso lisää kesän tietöistä.

Vaikutukset pyritään pitämään mahdollisimman vähäisinä.Ajantasaiset tiedot liikennejärjestelyistä ovat VR:n internetsivuilla osoitteessa www.vr.fi/ratatyot.
Kehärata
Kehäradalla rakentaminen jatkuu tiiviissä tahdissa koko kesän. Yksi haastavimmista urakoista on Tikkurilan asemasilta, jota rakennetaan asema-alueella liikennöityjen raiteiden yläpuolella ja matkustajien keskellä.
Rakentaminen etenee koko kesän ratatunneleissa. Käynnissä ovat sekä tunnelin että Lentoaseman ja Aviapoliksen asemien sisustusurakat. Viinikkalaan ja Ruskeasantaan tehdään parhaillaan asemavarauksia.
Maan pinnalla jatkuvat valtatie 3:n parantamishanke, valtatie 3:n ja Kehä III:n välisen avorataosuuden maanrakennustyöt sekä Kivistön aseman rakennustyöt. Päällysrakennetyöt käynnistyvät kesällä Havukosken liitosalueen töillä ja jatkuvat syksyllä Vantaankosken aseman pohjoispuolella sekä Leinelän alueella.
Kehäradan tunnelin itäisen suuaukon ja pääradan välinen maanrakennusurakka valmistuu ensi kesänä. Leinelän aseman rakennustyöt puolestaan valmistuvat alkusyksystä.
Kehärata on kaupunkirata, joka luo edellytykset uusille asuinalueille ja työpaikoille.
Seinäjoki–Oulu
Tänä kesänä Pännäisten, Vihannin ja Oulaisten liikennepaikoilla tehdään laituri-, silta- ja ratatöitä. Myös Tuomiojan ja Tikkaperän liikennepaikoilla tehdään ratatöitä. Kokkolan ja Eskolan välille rakennetaan kaksoisraidetta. Ylivieskan ja Kilpuanvälisen rataosan tukikerros uusitaan.
Rakentamistyöt aiheuttavat liikennekatkoja, jolloin osa matkustajajunista korvataan busseilla.
Seinäjoki–Oulu-radan parantaminen lyhentää matka-aikoja, mahdollistaa junaliikenteen lisäämisen ja vähentää sen häiriöherkkyyttä.
Pieksämäki–Kuopio
Pieksämäki–Suonenjoki-välillä uusitaan radan kiskot ja sepelitukikerros.
Suonenjoen ja Kuopion välillä jatketaan vuonna 2012 alkanutta kiskojen vaihtoa sekä liikennepaikkojen saneerauksia.
Päivittäinen henkilöjunaliikenne korvataan bussiyhteyksillä Pieksämäen ja Kuopion välillä radan päällysrakenteen uusimistöiden ajan. Matkustajille on opastus asemilla poikkeusjärjestelyistä. Henkilöjunaliikenne palautuu normaalitilaan 24.6.2013.
Lielahti–Kokemäki
Päällysrakennetyöt jatkuvat kesäkuussa Vammalan ja Kokemäen välisellä rataosuudella. Käynnissä ovat myös Siuronkosken ja Putajanjoen ratasiltojen uusimiset.
Radan peruskorjauksella varmistetaan turvallinen ja täsmällinen liikenne.
Huopalahti–Vantaankoski
Kannelmäki–Myyrmäki-rataosuuden päällysrakenne uusitaan. Myös Suomen toiseksi pisimmän rautatiesillan, Piijoen ratasillan, vesieriste uusitaan. Työt vaikuttavat kesällä merkittävästi pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteeseen.
Korjaustyöt kestävät vuoteen 2014.
Loimaa–Turku
Karviaisten eteläpään vaihde uusitaan pohjia myöten Loimaa–Turku-rataosalla.
Tällä hetkellä Karviaisten kohtauspaikka on poissa käytöstä. Kun työt saadaan tämän kevään aikana päätökseen, voidaan suunniteltuja kohtauksia järjestää, eikä rataosa ole enää niin häiriöherkkä kuin ennen.
Kunnossapitotyöt
Eri puolilla Suomea tehdään myös suurempia ja pienempiä kunnossapitotöitä kesän aikana:
  • Rautatiesiltoja tarkastetaan. Sillankorjaushankkeissa uusitaan betonikansia, korjataan reunapalkkeja ja vaihdetaan pelkkoja terässilloille.
  • Saimaan kanavan sillan päiden pölkyt ja tukikerros vaihdetaan heinä–elokuussa.
  • Vuosittaiset kiskonvaihdot tehdään touko–lokakuussa.
  • Vaihteita vaihdetaan ympäri maata eri rataosilla sekä ratapihoilla, kuten Helsingissä, Siilinjärvellä ja Tampereen laskumäessä.
  • Tampereen laskumäessä uusitaan 2-viuhkan raiteet, muutetaan 2-viuhkan pystygeometria nostamalla mäkeä sekä asennetaan tarvittavat lisäjarrut.
  • Hajapölkkyjä ja vaihdepölkkyjä vaihdetaan monella rataosalla, kuten Lahti–Heinola, Seinäjoki–Kaskinen, Orivesi–Haapamäki ja Vuokatti–Lahnaslampi.
  • Kouvolan ratapihalla uusitaan yksi raide toukokuun aikana sekä laskumäen raidejarru tavararatapihalla touko–kesäkuussa.