Hyppää sisältöön

Pyöräily osaksi liikkumisen palveluita – saumattomasti kulkumuodosta toiseen

Julkaistu 12.05.2016

Liikennevirasto on selvittänyt pyöräilyn mahdollisuuksia uudessa, liikkumista palveluna painottavassa liikennejärjestelmässä. Kiinnostus pyöräilyyn liikennemuotona on Suomessa kasvussa. Polkupyörän rooli voi kuitenkin nousta uudelle tasolle, jos pyöräily kytketään yhteen joukkoliikenteen ja muiden palveluiden kanssa. Kuluvalla valtakunnallisella pyöräilyviikolla ilmestynyt Liikenneviraston julkaisu nostaa esiin suuntaviivat pyöräilyn kehittämiselle palveluna.

Pyöräilyn liittäminen osaksi liikenteen palveluja mahdollistaisi saumattoman siirtymisen kulkumuodosta toiseen. Nyt ilmestyneessä julkaisussa on kuvattu kansainvälisten esimerkkien pohjalta, miten pyöräily saadaan kaupunkiseuduilla osaksi liikkumispalvelujen kokonaisuutta. Keinoja ovat joukkoliikenteen kanssa yhteiskäyttöiset kaupunkipyörät, asemien laadukas pyöräpysäköinti, pyörän kuljetusmahdollisuus busseissa ja junissa, kaikki kulkumuodot sisältävä reittiopas sekä pyörävuokraus. Lisäksi työnantajille voidaan räätälöidä työntekijän liikkumispaketteja, joissa on mukana pyöräleasing ja -huolto.

Pyöräilyn palvelujen pohjaksi tarvitaan pyöräilyolosuhteiden kuten väylien laadun parantamista. Myös alan yritystoiminnan näkymät kulkevat käsi kädessä pyöräilyolojen kanssa. Lisäksi pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteen toimivuus tukee joukkoliikenteen kannattavuutta.

”Hyvä esimerkki pyöräilystä palveluna ovat kaupunkipyörät, jotka tekevät tuloaan suomalaisiin kaupunkeihin. Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmä otettiin juuri käyttöön. Myös Oulu, Tampere, Jyväskylä ja Lahti ovat selvittämässä edellytyksiä kaupunkipyörille”, toteaa kestävän liikkumisen asiantuntija Tytti Viinikainen Liikennevirastosta.

Myös sähköavusteinen pyöräily kasvattaa Suomessa suosiotaan. Viinikaisen mukaan yhteiskäyttöiset sähköavusteiset pyörät olisivat oiva kulkutapa joukkoliikenteen asemille tai pysäkeille.

Liikkumisen palvelut ovelta ovelle yhdellä maksulla ja lipulla

Nyt julkaistun selvityksen taustalla on ajatus, jonka mukaan liikkuminen on muuttumassa palveluksi, jossa koko liikennejärjestelmä rakentuu käyttäjä- ja palvelulähtöisesti. Kehittyneimmissä järjestelmissä liikkuja saa kaikki tarvitsemansa palvelut - kuten vaikkapa yhteiskäyttöpyörän - helposti ovelta ovelle yhdellä maksulla ja lipulla. Keskeistä on, että eri liikennemuodot saadaan toimimaan yhdessä.

”Liikkuminen on tähän asti ollut pääsääntöisesti itsepalvelua ja erilaisten palvelujen itsenäistä yhdistämistä. Jatkossa halutaan tarjota asiakkaille muitakin vaihtoehtoja. Digitalisaatio edesauttaa nopeaa uudenlaisten palvelujen kehitystä”, toteaa kehityspäällikkö Asta Tuominen Liikennevirastosta.

Liikennevirasto toimii liikkumisen palveluiden mahdollistajana. Varsinaiset palvelut tuotetaan pääosin yritysvetoisesti.

Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 7.-15.5.2016. Tänä vuonna pyöräilyviikon pääteema on sähköavusteinen pyöräily.

Lisätiedot

Kestävän liikkumisen asiantuntija Tytti Viinikainen, p. 029 534 3920 tai [email protected]

Kehityspäällikkö Asta Tuominen, Liikennevirasto, p. 029 534 3918 tai [email protected]

Pyöräily palveluistuvassa liikennejärjestelmässä -julkaisu: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lts_2016-29_pyoraily_palveluistuvassa_web.pdf

Liikkuminen palveluna: http://www.liikennevirasto.fi/liikennejarjestelma/maas

Tietoa sähköpyöräilystä: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf6/sahkopyora_03-2015_web.pdf

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta