Takaisin

Pukki löysi kadonneen Petterin virkamiesten avulla - lue Liikenneviraston joulutarina

Pukki löysi kadonneen Petterin virkamiesten avulla - lue Liikenneviraston joulutarina

Julkaistu 21.12.2017

Jouluaattoon on enää pari päivää. Tähän aikaan vuodesta joulupukki tyypillisesti vaihtaa farkut punaisiin housuihin ja tarkistaa muistilistan kanssa, että kaikki on valmiina suureen juhlaan.

Valkoinen parta – check! Lahjat – check! Trafin hyväksymä vuositarkastettu reki – check! Petteri Punakuono – puuttuu!

"Tämä on kriisi!" pukki huudahtaa. Eihän reki voi liikkua mihinkään ilman porojen vetotiimin johtajaa. Pukki pohti pitkään, missä ihmeessä Petteri voisi olla. Ensimmäiseksi hän kävi katsomassa netistä, onko Poroliitto jälleen kerran pidentänyt joulua edeltäviä lomia. Ei ollut. Sitten hän tarkisti, onko Petteri ilmoittanut HoHoHo-järjestelmässä sairaaksi. Ei ollut.

Lopulta pukki päätti lähteä etsimään Petteriä. Hän päätteli, että seuraamalla Porokello-mobiilisovelluksen varoituksia hän löytäisi punakuonoisen toverinsa alta aikayksikön. Voi kuinka väärässä pukki olikaan.

Varoituksia seuraamalla hän löysi kyllä valtavan määrän poroja. Maanteiden varrella seikkaili kaikenlaisia karvakuonoja, mutta yhdenkään kuono ei ollut punainen. Sitten oli aika laittaa punainen mietintämyssy päähän ja pohtia, miten Petterin sijainti selviäisi.

Virkatontut hätiin

"Voi joulumuori sentään, nyt minä sen keksin!" pukki huudahti. Hän tajusi, että voisi kysyä apua Liikenneviraston avuliailta virkatontuilta. Silloin pukki tarttui puhelimeen ja pirautti avointen datapakettien ylitontuille, Pätkäselle ja Lapinporolle.

"Tervehdys ylitontut! Minulla on sellainen ongelma, että Petteri on kadoksissa ja tarvitsen nyt kuumeisesti teidän apuanne. Voisitteko lisätä Porokelloon uudeksi tietolajiksi punakuonoiset porot?", pukki kyseli.

Pätkänen ja Lapinporo olivat molemmat jo ehtineet joululomalle. Pätkänen lomaili Vietnamin Saigonissa ja Lapinporo oli visiitillä Saimaalla. Lomista huolimatta vastaus pukin avunpyyntöön oli tietenkin kyllä.

"Tässä taitaa tulla ylityötunteja, mutta meidän virkavelvollisuutena on pelastaa joulu", ylitontut sanoivat ja ottivat etäyhteyden lomapaikoistaan Liikenneviraston järjestelmiin. Ja kuin hujauksessa uusi tietolaji, punakuonoiset porot, oli lisätty Porokelloon.

Pukki kiitteli ylitonttuja ylisanoin. "Te olette olleet todella kilttejä! Muistan tämän jouluna", pukki totesi ja lähti etsimään Petteriä. Nyt Porokello-sovellus näytti uuden tarkennetun havainnon. Punakuonoinen poro oli nähty Aurora-älytiellä Muoniossa.

Petterin kotiinpaluu

Pukki kaahasi täyttä vauhtia älytielle ja huomasi Petterin ihailemassa automaattiautoja.

"Mitä sinä täällä teet? Meidän pitäisi olla jo valmistautumassa jouluun Korvatunturilla!", pukki sanoi Petterille.

"Voi pahus, onko joulu jo pian? Kadotin täysin ajantajun, kun ihailin tulevaisuuden liikennettä", Petteri sanoi pahoitellen.

Kotimatkalla Petteri kertoi innossaan, mitä kaikkea hän oli Aurora-älytiellä nähnyt. "Tiesitkös pukki, että pian voit hoitaa osan lahjanvientireissuista automaattibussilla? Silloin minäkin voisin pitää jouluisin vuorotteluvapaata" Petteri tokaisi.

Joulu ja lähdön hetki

Vihdoin koitti vuoden kohokohta, jouluaatto. Maassa oli hanget korkeat nietokset ja lapset odottivat innokkaana lahjojentuojaa. Hieman liiankin innokkaana.

"Sihteeritontut ovat ylityöllistettyjä, koska kaikki kyselevät, missä olen tällä hetkellä! Eihän tässä ehdi juuri muuta tehdä kuin vastata kyselyihin", pukki tuhahti.

Petteri kuuli pukin huolen. "Voisitko soittaa taas niille Liikenneviraston ylitontuille ja kertoa ongelmastasi? Uskon, että heillä voisi olla sinulle ratkaisu." Pukki kuunteli viisasta Petteriä ja tarttui jälleen kerran luuriin. Ja kuten Petteri aavisteli, ylitontuilla oli ratkaisu mielessä.

"Luitko jo Korvatunturin Sanomista siitä, miten avasimme junien sijaintitiedot avoimeksi dataksi? Voisimme avata myös sinun paikkatietosi kaikkien saataville. Näin innokkaat lapset voisivat suoraan nähdä, missä menet", ehdotti ylitonttu Lapinporo.

Pukki innostui heti ideasta. "Kuulostaa mahtavalta! Avataan data saman tien, ehkä se vähentää yhteydenottojen määrää".

Liikennevirasto julkaisi pukin paikkatiedot avoimena datana ja pian sovelluskaupat olivat täynnä erilaisia sovelluksia, kuten Joulupukki GO ja Santa GPS. Datan avaus vähensi yhteydenottoja huimat 90 %. Nyt pukki pystyi keskittymään ydintehtäväänsä ja sai lahjat jaettua ennätysajassa. Aikaa säästyi rutkasti.

Mutta mitä pukki sitten teki säästyneellä ajalla?

"Kävin viemässä normaalia isommat paketit viraston ylitontuille, pidin hieman pidemmän glögitauon ja pohdin Petterin kanssa, millainen automaattireki voisi olla. Jos joskus kehitän sellaisen, tiedän valmiiksi missä sitä voi testata – Aurora älytiellä", pukki visioi.

Ja näin Liikennevirasto pelasti joulun! Katso alta Liikenneviraston joulutervehdys.