Hyppää sisältöön

Pietarsaari-Pännäinen –rataosalla siirrytään tänään sähköiseen liikennöintiin

Julkaistu 26.03.2017

Pietarsaaren sataman ja teollisuuden tavaraliikennettä palveleva Pännäinen-Pietarsaari-Alholma rataosan sähköistyshanke on saatu valmiiksi ja liikennöinti sähkövedolla käynnistyy tänään 27.3.2017.

Junaliikennöinti Pietarsaaren tehdasalueelle nopeutuu yhteensä noin tunnilla, kun veturin vaihtoa ei enää tarvitse tehdä. Sähköistetty osuus on pituudeltaan 14,1 km. Kustannustehokkuuden lisäksi liikenne sujuvoitui ja selkeytyi koko matkalla.

”Hankkeen yhteydessä on järjestelty raiteistoja siten, että raakapuuterminaalilla lastin purkuun jää nyt enemmän aikaa. Uudelleenjärjestelyn yhteydessä kaupungin rautatieasemalta on siirretty liikennettä tehdasalueelle ja osa vanhaa raiteistoa on purettu pois muun maankäytön tarpeeseen”, kertoo Liikenneviraston projektipäällikkö Pekka Rautoja. Järjestelyt vaikuttavat myös tasoristeysturvallisuuteen koko matkalla.

Sähköistys vähentää merkittävästi raideliikenteen päästö- ja meluvaikutuksia

”Pietarsaari–Pännäinen-rataosan sähköistys merkitsee sitä, että voimme lisätä edelleen päästöttömän sähkövetoisen liikenteen osuutta, joka on jo nyt yli 75 prosenttia kaikesta rautateiden tavaraliikenteestä”, VR Transpointin rautatielogistiikan suunnittelujohtaja Nina Mähönen sanoo.

Liikenteen tarpeet on otettu mukaan hankkeessa alusta saakka. ”Sähköistys on rakennettu teollisuus- ja satamaraiteistolle siten, että koko rataosan junaliikenne ja vaihtotyöt on mahdollista jatkossa toteuttaa sähkövetureilla. Sähkövetoisen liikenteen lisääminen paitsi parantaa rautatielogistiikan energiatehokkuutta, myös logistiikkaketjun tehokkuutta kokonaisuudessaan, kun kuljetukset voidaan hoitaa perille asti yhdellä ja samalla veturilla”, Mähönen lisää.

Hankkeen ympäristöhyödyt näkyvät Pietarsaaren lisäksi myös Kokkolassa, jonka asemanseudulta poistuu neljä päivittäistä dieselveturia.

Liikenneyhteyksiä parannettu tiellä, radalla sekä merellä

Seudun liikenneyhteydet ovat kohentuneet elinkeinoelämän näkökulmasta nyt merkittävästi. Pietarsaaren meriväylän syvennys 11 metriin valmistui viime vuonna ja sallii suuremmat lastikoot. Pietarsaaren satamatie eli kantatie 68 kunnostettiin kaupungin ja ELY-keskuksen yhteishankkeessa.

Vielä tänä vuonna käynnistyvä Pännäisten kolmioraide -hanke parantaa rautatiekuljetusten kustannustehokkuutta edelleen ja tällöin Pietarsaari-Pännäinen –sähköistyshankkeen täydet hyödyt päästään ulosmittaamaan.

”Pietarsaaren Alholman tehdasintegraatin ympärille syntyy nyt sataman, sähköradan, ja parannetun satamatien johdosta valtakunnallisesti vahva logistiikkakokonaisuus. Tämä tukee Pietarsaaren seudun kasvavaa biotekniikkaklusteria ja koko elinkeinoelämää. Pietarsaari kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita siitä, että tärkeä hanke on nyt saatu maaliin,” toteaa Pietarsaaren kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson.

Sähköistyshankkeen rakennustyöt alkoivat 2015. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat yhteensä 6,6 miljoonaa euroa.

Lisätiedot:

Liikenneviraston projektipäällikkö Pekka Rautoja, p. 029 534 3829

VR Transpoint rautatielogistiikan suunnittelujohtaja Nina Mähönen, p. 030 70123 (mediadesk)

Pietarsaaren kaupunginjohtaja Kristina Stenman, p. 044 785 1411

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta