Hyppää sisältöön

Pääkaupunkiseudun asukkaista neljännes asuu tieliikenteen melualueilla

Julkaistu 05.09.2017

Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa laativat yhteistyössä Liikenneviraston kanssa koko pääkaupunkiseudun kattavan meluselvityksen, jossa tutkittiin tie- ja rautatieliikenteen melulle altistumista. Selvityksen perusteella tieliikenteen yli 55 desibelin melualueilla asuu noin 25 prosenttia seudun asukkaista. Rautatieliikenteen yli 55 desibelin melualueilla asuu hieman reilu prosentti seudun asukkaista.

Selvityksessä käytettiin ensimmäistä kertaa uutta CNOSSOS-EU -melulaskentamallia ja -menettelyjä, joiden käytössä Suomi on yksi edelläkävijöistä. Uuden menetelmän vuoksi melualueilla asuvien asukkaiden määrä poikkeaa huomattavasti aiemmista selvityksistä. Uusi laskentatapa huomioi muun muassa, että osa asukkaista asuu rakennusten hiljaisempien julkisivujen puolella. Melualueilla asuvien asukkaiden määrä on laskettu myös aiemmin käytössä olleella menetelmällä, jotta eri vuosien tuloksia voidaan paremmin verrata keskenään.

Aikaisempaa laskentatapaa käytettäessä tieliikenteen melualueilla asuvia asukkaita on 523 600. Se on noin 15 prosenttia enemmän kuin edellisessä selvityksessä vuonna 2012. Melulle altistuvien osuus seudun asukkaista on kuitenkin samaa suuruusluokkaa kuin aiemmin, kun huomioidaan pääkaupunkiseudun väkiluvun kasvu. Kaupunkirakenteen tiivistäminen tuo merkittäviä haasteita meluntorjuntaan. Uusi asuinrakentaminen melualueille lisää laskennallisesti melualueilla asuvien asukkaiden määrää, vaikka meluntorjunta olisikin riittävää.

Meluselvitys on laadittu osana EU:n ympäristömeludirektiivin kolmatta meluselvityskierrosta. Siinä laadittiin meluvyöhykekartat ja arvioitiin melualueilla asuvien asukkaiden ja herkkien kohteiden määrät.

Pääkaupunkiseudulla laaditaan meluselvitykset säännöllisesti viiden vuoden välein

Melu koetaan usein kiusalliseksi tai häiritseväksi, ja sillä voi olla myös vaikutusta terveyteen. Melu voi esimerkiksi lisätä stressireaktiota tai häiritä unta. Kattava tietoisuus pääkaupunkiseudun melutilanteen kokonaiskuvasta auttaa ohjaamaan suunnittelua siten, että myös melun haittavaikutuksia saadaan vähennettyä. Meluselvitysten avulla voidaan seurata melutilanteen kehitystä sekä käyttää selvityksiä apuna kaavoituksessa ja lähtökohtana meluntorjunnan toimintasuunnitelmia laadittaessa ja päivitettäessä.

Kaupungit ja Liikennevirasto laativat meluntorjunnan toimintasuunnitelmat säännöllisesti viiden vuoden välein, ja seuraavan kerran ne päivitetään heinäkuuhun 2018 mennessä. Niissä määritetään meluntorjunnan linjaukset sekä toimenpiteet kaupunkien melutilanteen parantamiseksi. Sekä meluselvitykset että meluntorjunnan toimintasuunnitelmat löytyvät kaupunkien ja Liikenneviraston verkkosivuilla.

Lisätietoja meluselvityksestä antavat:

Sito Oy:stä lisätietoja antaa Anne Kangasaho, p. 020 747 6191, [email protected]

Liikennevirastosta melu- ja tärinäasiantuntija Erkki Poikolainen, p. 029 534 3973, [email protected]

Espoosta ympäristöjohtaja Tarja Söderman, p. 050 330 9767, [email protected]

Helsingistä ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Päivi Kippo-Edlund, p. 09 310 31540, [email protected]

Kauniaisista ympäristöpäällikkö Anna-Lena Granlund-Blomfelt, p. 050 323 6269, [email protected]

Vantaalta ympäristöpäällikkö Leena Maidell-Münster, p. 09 8392 3028, [email protected]

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta