Takaisin

Nopeudet perusparannetulla Tornion–Kolarin radalla nousevat

Nopeudet perusparannetulla Tornion–Kolarin radalla nousevat

Julkaistu 19.9.2012

Tornion ja Kolarin välisen henkilöjunaliikenteen nopeus nousee keskiviikkona 19. syyskuuta klo 17 aiemmasta 80:sta sataan kilometriin tunnissa. Tasoristeyksen ylittäjien on syytä huomioida nopeuden muutos. Etenkin jatkuvaksi hitsatulla rataosalla junat myös kulkevat aiempaa äänettömämmin.

Henkilöjunien nopeus nousee 100 kilometriin tunnissa välillä Tornio—Pello/Lempeä. Pellon ja Kolarin välillä nopeudet sen sijaan säilyvät ennallaan. Myöskään tavarajunien nopeudet eivät nouse.

Perusparannuksen yhteydessä vaihdettiin noin 181 km rataosalle uudet kiskot, vaihdettiin puiset ratapölkyt betonisiin, uusittiin osin tukikerrossepeli ja poistettiin tasoristeyksiä.  Jäljelle jäävien tasoristeysten olosuhteita parannettiin mahdollisuuksien mukaan ja riittävä näkyvyys varmistettiin.

Tämän Liikenneviraston hankkeen suunnittelu käynnistyi vuonna 2006 ja varsinainen rakentaminen tapahtui vuosina 2008–2012. Hankkeen kokonaisarvo on noin 95 miljoonaa euroa. Urakoitsijana ratatöissä oli VR Track.

Hankkeessa perusparannettiin rata henkilö- ja tavaraliikenteen vaatimalle tasolle. Samalla henkilöliikenteen nopeus voitiin nostaa 100 kilometriin tunnissa. Radan kunnon takia nopeusrajoitus oli jouduttu alentamaan 80 km tunnissa.