Takaisin

Näin syntyy merikartta

Näin syntyy merikartta

Julkaistu 25.9.2018

Ensin mitataan pohjan muodot, koostetaan navigointiin tarvittavat tiedot ja valmistellaan aineisto luettavaan muotoon. Lopuksi julkaistaan lopputulos. Merikartta on turvallisen merenkulun selkäranka nyt ja tulevaisuudessa.

Syvyyksien salaisuudet kiinnostavat merenkulkijoita – ja syystä. Jos merenpohjan muodot eivät olisi tiedossa, navigointi karikkoisilla Suomen vesiväylillä olisi kuin venäläisen ruletin pelaamista. Seilaaja ei voisi tietää, odottaako seuraavan meripeninkulman takana turvallinen väylä vai vaarallinen matalikko. Mutta ovatko kaikki syvyyksien salaisuudet ja vaarapaikat jo selvitetty?

”Suomessa eniten liikennöidyt ammattimerenkulun alueet on mitattu tarkoilla moderneilla menetelmillä. Matalammilla vesialueilla mittaustiedot voivat olla vanhoja ja niissä on epätarkkuuksia.  Siellä riittää eniten työsarkaa”, kertoo Liikenneviraston merikarttaryhmän päällikkö Juha Tiihonen.

Suomessa Liikennevirasto vastaa merikartoituksesta, merenmittaustiedoista sekä vesiväylistä merialueella ja merkittävimmillä sisävesialueilla. Varsinainen merenmittaus tilataan kilpailuttamalla yhteistyökumppaneilta.

Myös kertaalleen tehdyt mittaukset pitää tarkistaa aika ajoin uudelleen.

”Merenpohja ei pysy sellaisenaan. Myrskyt voivat kuljettaa pehmeää sedimenttiä paikasta toiseen, ruopattujen väylien reunat liestyvät ja talvella jäämassat siirtävät kivenlohkareita. Varsinkin satama-alueilla tarkistusmittaukset ovat turvallisuuden takaamiseksi tärkeitä”, Tiihonen valaisee.

Mittausta mereltä ja ilmasta

Mittausalueen valitsemisen jälkeen on aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Nykyään mittauksia tehdään pääasiassa kahdella eri menetelmällä: monikeilaluotauksella ja laserkeilauksella. Tarpeen mukaan näitä voidaan edelleen täydentää perinteisellä linjaluotauksella.

Monikeilauksessa veneessä kiinni oleva mittauslaite lähettää pohjaan ääniaaltoja, jotka tulevat pohjaan osuttuaan kaikuna takaisin laitteeseen. Mittauslaite on yksinkertaistettuna kuin yksi kaiutin ja monta mikrofoonia. Lopputuloksena saadaan täysin kattava tieto pohjan muodoista.

Toinen moderni menetelmä on laserkeilaus. Sillä on mahdollista mitata erityisesti sellaisia vesialueita, jotka ovat liian matalia mittausaluksille.

”Mittaus tapahtuu yleensä ilmojen halki. Laserkeilaimella varustettu lentokone lentää mitattavan alueen yli ja lähettää lasersäteitä merenpohjaan. Nämä kimpoavat pohjasta takaisin, jonka jälkeen laite tallentaa kuvatusta alueesta niin sanotun pistepilven. Se voidaan esittää esimerkiksi kolmiulotteisena mallina”, Tiihonen kertoo.

Laserkeilauksessa olosuhteilla on väliä. Mittaustarkkuus voi kärsiä, jos vesi on sameaa, pohja mutainen ja keli pilvinen. Lasersäteet läpäisevät vedenpinnan jopa 10 metriin asti hyvissä olosuhteissa.

Mitä tapahtuu mittausten jälkeen?

Kun mittaukset on tehty ja hyväksytty, siirretään mittausaineistot Liikenneviraston tietokantoihin. Tietokannoista päivitetyt mittausaineistot päätyvät hyvin nopeasti elektronisiin merikarttoihin, joita käyttää nykyään valtaosa ammattimerenkulkijoista. Veneilijöille samat tiedot päätyvät plotterivalmistajien kautta, jotka lataavat aineiston Liikenneviraston palveluista. Erilaisia merikarttatuotteita on lukuisia ja aineistoa on saatavilla myös avoimena datana. Tärkeistä päivityksistä tiedotetaan esimerkiksi Liikenneviraston verkkosivuilta löytyvistä palveluissa.

”Nykyään merikarttoja ei piirretä paperille, vaan koko prosessi on digitaalinen. Ihmisiä toki tarvitaan varmistamaan, että aineisto on selkeälukuista ja käyttökelpoista”, Tiihonen sanoo.

Vaikka aineistot ovat digitaalisia, tehdään niistä myös painettuja tai tulostettuja versioita.

”Painettujen merikarttojen myynti on laskenut, mutta niillä on edelleen oma tarkoituksensa muun muassa varajärjestelmänä. Jos esimerkiksi plotteri hajoaa, on tärkeää olla varalla painettu merikartta ja mahdollisuus siirtyä perinteiseen navigointiin”, kertoo Tiihonen.

Painetut merikartat ovat käytännöllisiä apuvälineitä myös reitinsuunnittelussa.

Valmiina tulevaisuuden tarpeisiin

Meriliikenne ja merikartoitus ovat kehittyneet paljon viimeisten vuosikymmenten aikana. Mittauksista on tullut tarkempia ja alukset ovat täynnä teknologiaa.  Esimerkiksi risteilyalukset liikkuvat käytännössä automaattiohjauksella. Tämä ei olisi mahdollista ilman koneluettavia merikartta-aineistoja.

Myös laajempi automaatio, eli etäohjattavat tai jopa autonomiset alukset, ovat kulman takana.

”Me olemme merikartoituksessa varautuneet kehitykseen. Kun autonominen liikenne on todellisuutta merellä, meillä on valmius tuottaa tarpeeksi tarkkaa aineistoa sen tarpeisiin”, Tiihonen sanoo.

Vastaapa navigoinnista ihminen tai kone, tarvitaan merikarttoja ja syvyysmalleja myös tulevaisuudessa.

”Merikartan ilmenemismuoto voi muuttua, mutta sen tarve ei poistu. Merikartta päivityspalveluineen on turvallisen merenkulun selkäranka nyt ja tulevaisuudessa”, Tiihonen kertoo.

Lisätietoa

Merikarttaryhmän päällikkö
Juha Tiihonen
Liikennevirasto,
etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi