Hyppää sisältöön

Meriliikenteessä takana kasvun vuosi – varsinkin vientikuljetukset lisääntyivät reippaasti

Julkaistu 22.03.2017

Ulkomaan meriliikenteen vienti- ja tuontikuljetukset lisääntyivät vuonna 2016. Vientikuljetuksissa kasvua oli 8,3 prosenttia ja tuonnissa 4,5 prosenttia. Myös ulkomaan meriliikenteen matkustajaliikenteen matkustajamäärät lisääntyivät.

Ulkomaan meriliikenteessä kuljetettiin tavaraa vuonna 2016 yhteensä 94,9 miljoonaa tonnia. Vientiä oli 48,4 miljoonaa tonnia. Tuonnin osuus kuljetuksista oli 46,5 miljoonaa tonnia.

Viennissä lisääntyivät erityisesti malmien, öljytuotteiden, sellun, sahatavaran ja kemian teollisuuden tuotteiden kuljetukset. Viennissä vähentyivät raakamineraalien ja lannoitteiden kuljetukset. Tuonnissa lisääntyivät raakaöljyn, kivihiilen ja metallien kuljetukset, mutta malmien, raakamineraalien ja kemian teollisuustuotteiden kuljetukset vastaavasti vähentyivät vuoteen 2015 verrattuna.

Kauttakulkuliikenteessä vienti Suomen satamien kautta kasvoi 4,2 prosenttia ja tuonti väheni 4,1 prosenttia. Transitoliikenteen kuljetuksia oli yhteensä 6,6 miljoonaa tonnia, joten kasvua oli 3,1 prosenttia vuoteen 2015 verrattuna.

Suomen satamiin saapui vuonna 2016 yhteensä runsaat 30 500 alusta, joka on 0,7 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Suomalaisten alusten osuus säilyi lähes ennallaan, niitä oli yhteensä noin 10 200.

Matkustajia ulkomaan liikenteessä kuljetettiin 18,9 miljoonaa, joka on 1,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Ruotsinliikenteessä matkustajia oli 8,84 miljoonaa, joka on 46,9 prosenttia kokonaisliikenteestä. Vironliikenteessä matkustajia oli 8,76 miljoonaa eli 46,4 prosenttia kokonaisliikenteestä.

Yksityiskohtaisemmat tiedot löytyvät Liikenneviraston ulkomaan meriliikenteen kuukausitilastosta.

Viime vuonna kasvua myös tie- ja rautatieliikenteessä

Voit lukea aiheesta lisää sivuiltamme:

Lisätietoja:

Tietopalveluasiantuntija Vesa Lasaroff, p. 029 534 3946

www.liikennevirasto.fi/tilastot

Infografiikka meriliikenteen vienti- ja tuontikuljetuksista (jpg)

Infografiikka meriliikenteen matkustajaliikenteestä (jpg)

 

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta