Hyppää sisältöön

Merenkulun turvalaitteita katoaa sadoittain joka vuosi – sijaintinsa ilmoittavat viitat voivat tuoda helpotusta ongelmaan

Julkaistu 27.11.2017

Liikennevirasto ottaa Pyhärannan veneväylällä koekäyttöön väyläviitat, jotka ilmoittavat sijaintinsa. Uudenlaisten viittojen on tarkoitus parantaa merenkulun turvallisuutta ja vähentää sijaintitarkastusten tarvetta.

Talvi on kelluvien turvalaitteiden painajainen. Liikenneviraston väylillä kelluvia viittoja on noin 17 000 kappaletta, niistä jäät rikkovat tai vievät mennessään joka vuosi yli 700 kappaletta. Myös muina vuodenaikoina viittoja katoaa jonkin verran.

”Liikenneviraston urakoitsijat tarkastavat aina talven jälkeen, ovatko viitat ja muut merimerkit paikallaan. Tarkastaminen on työlästä mutta se on pakko tehdä, sillä jokainen paikaltaan siirtynyt tai kokonaan kadonnut viitta lisää karilleajon riskiä”, kertoo Liikenneviraston väylätarkastaja Joonatan Ahlroos.

Tarkastajien lisäksi veneilijät ja ammattimerenkulkijat ilmoittavat väylien puutteista. Tarkastuksista ja veneilijöiden ilmoituksista huolimatta viitta voi olla pitkään karkuteillä, kunnes tieto kulkeutuu kunnossapidolle. Nyt ongelman ratkaisuksi kokeillaan uutta keinoa, sijaintinsa ilmoittavia viittoja.

Testialueena Pyhärannan veneväylä

Liikennevirasto valitsi koealueeksi Rauman läheisyydessä sijaitsevan Pyhärannan veneväylän. Tarkoituksena on parantaa väylän turvallisuutta ja kokeilla uusien väyläviittojen kestävyyttä. Samalla virasto etsii ratkaisuja siihen, miten sijaintitarkastusten tarvetta voitaisiin vähentää. Asennukset tekee alueen kunnossapitourakoitsija Meritaito Oy.

”Kaikki väylän 33 kelluvaa valaisematonta turvalaitetta vaihdetaan uusiin. Viitat integroidaan Meritaidon SeaDatics -järjestelmään, jonka kautta turvalaitteiden sijaintitiedot välittyvät Liikenneviraston käyttöön. Asennukset alkavat tiistaina 28.11.2017. Mikäli keliolosuhteet ovat hyvät, uudet viitat on asennettu väylälle jo saman viikon aikana”, kertoo Meritaito Oy:n työpäällikkö Kalle Rantala.

Suomalainen innovaatio lisää merenkulun turvallisuutta

Pyhärannan veneväylän uusissa turvalaitteissa hyödynnetään suomalaista teknologiaa. Asennettavat viitat ovat Meritaito Oy:n valmistamia ja niissä on mukana Emergence Oy:n Taival -paikannusteknologiaa.

”Viitoissa käytetään matkapuhelinverkkoa hyödyntävää energiapihiä paikannuslaitetta, joka toimii oman akun ja pienen aurinkopaneelin avulla 10 vuotta ilman latausta tai huoltoa”, kertoo Emergencen Jori Arrakoski.

Paikannusta hyödyntäviä kelluvia turvalaitteita on aikaisemmin asennettu esimerkiksi Helsingin Jätkäsaaren edustalle. Kokemukset ovat olleet positiivisia. Kyse on vasta kokeiluista, mutta nykyistä kattavampien sijaintitietojen mahdollisia hyötyjä on jo punnittu.

"Meille tärkeintä on merenkulun turvallisuuden parantaminen. Jos saisimme enemmän reaaliaikaista paikkatietoa kelluvien turvalaitteiden sijainneista, voisimme jakaa ajantasaisempaa tietoa veneilijöille. Näin veneilijät saisivat tiedon puuttuvista merkeistä ja voisivat ottaa ne huomioon navigoinnissa", toteaa Ahlroos.

Lisäksi sijaintitietoja on mahdollista hyödyntää meriväylien kunnossapidossa. Mikäli kaikki Suomen kelluvat turvalaitteet lähettäisivät tietoa olinpaikastaan, ei sijaintitarkastuksia tarvitsisi tehdä tulevaisuudessa ehkä lainkaan. Tämä säästäisi rahaa ja luontoa.

Lisätietoa

Väylätarkastaja Joonatan Ahlroos,
Liikennevirasto,
puh. 029 534 3216
etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi

ICT-johtaja Tero Tuominen,
Meritaito Oy,
puh. 0207 030 310
etunimi.sukunimi(at)meritaito.fi

Teknologiajohtaja Jori Arrakoski
Emergence Oy
Puh. 050 557 9067
Jori(at)emergence.fi

Kuvia medialle

Väyläviitan asennus, kuvituskuva

Sijainnin ilmoittavat viitat tehtaalla, kuvituskuva

Sijainnin ilmoittavat viitat, piirros

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta