Hyppää sisältöön

Maailman ensimmäinen automaattiajamisen kansallinen selvitys valmistunut – Suomi kehityksen kärjessä

Julkaistu 13.04.2016

Nyt valmistunut ”Tieliikenteen automatisoinnin etenemissuunnitelma ja toimenpideohjelma 2016–2020” ehdottaa suurta määrää toimenpiteitä, jotka on jaettu viiteen eri asiakokonaisuuteen. Nämä ovat infrastruktuuri, tien päällysrakenne ja varusteet, ajoneuvon järjestelmät, palvelut ja toiminnot sekä kuljettaja. Pelkästään vuosille 2016–2017 kertyi yksittäisiä toimenpide-ehdotuksia yli 100 – tehtävää siis riittää.

”Tämä on maailman ensimmäinen automaattiajamisen kansallinen ohjelmaselvitys. Siinä esitetyt välittömästi tieverkkoon liittyvät toimet kohdistuvat tiemerkintöihin, paikantamiseen, ajoneuvon ja infrastruktuurin väliseen tiedonsiirtoon sekä näitä koskeviin kokeilualueisiin”, toteaa johtava ITS-asiantuntija Risto Kulmala Liikennevirastosta.

Liikennevirasto ja Trafi käynnistivät vuonna 2015 tieliikenteen automatisoinnin etenemissuunnitelman ja toimenpideohjelman laatimisen taustaselvityksineen. Sen laatijaksi valittiin Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Lisäksi yli sadan julkisen ja kaupallisen organisaation edustajat antoivat panoksensa työhön osallistumalla erilaisiin työpajoihin.

”Työssä pohdittiin asiaa laajalti myös kuljettajan sekä ajoneuvon ja sen järjestelmien näkökulmasta. Näistä esimerkkinä ovat kuljettajaopetus, ajo-oikeus, ajoneuvon varuste‐ ja ominaisuustietojen saatavuus, tiedon turvallinen käyttäminen sekä ajoneuvon tekninen hyväksyntä”, toteaa johtava asiantuntija Anna Schirokoff Trafista.

Liikenne- ja viestintäministeriö on linjannut, että Suomen on oltava eturintamassa liikenteen automatisaatioon varautumisessa ja sen mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Automaatio etenee tieliikenteessä nopeasti hyödyntäen autojen antureita ja erilaisia kuljettajan tukijärjestelmiä. Liikenneviranomaisilla on merkittävä rooli automaattiajamisen mahdollistajana.

Raportti:     
Aki Lumiaho ja Fanny Malin: Tieliikenteen automatisoinnin etenemissuunnitelma ja toimenpideohjelma 2016–2020

Lisätietoja:
johtava ITS-asiantuntija Risto Kulmala, p. 029 534 3872 tai [email protected]
johtava asiantuntija Anna Schirokoff, p. 029 5345 268 tai [email protected]
 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta