Hyppää sisältöön

Maailman ensimmäinen arktinen älykkään liikenteen testiekosysteemi Suomeen

Julkaistu 13.10.2015

Digitaalimurroksen suuret trendit, kuten automaatio, sähköistyminen ja liikkuminen palveluna, tulevat ravisuttamaan liikenteen alan rakenteita lähivuosina. Tunturi-Lapin alueelle luodaan nyt kansainvälisesti ainutlaatuinen, tietoon perustuva liikenteen älykkään automaation testialue ja osaamiskeskus.

”Suomella on mahdollisuus profiloitua globaalina edelläkävijänä älyliikenteen kasvavilla markkinoilla tarjoamalla automaattiajamisen ja liikkuminen palveluna -kehittämishankkeiden talvitestausalueita”, sanoo Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen.

Tähän tähdätään viime viikolla Bordeaux’n älyliikenteen maailmannäyttelyssä julkistetussa Aurora-hankkeessa, joka tarjoaa Suomen viranomaisille mahdollisuuden edistää robotiikkaa ja liikenteen älykästä automaatiota.

Esimerkiksi Tunturi-Lapin matkailukeskuksissa voidaan tulevaisuudessa osittain tuottaa liikkumisen palvelut autonomisilla ajoneuvoilla, jotka operoivat tiehen, keliin ja liikenteeseen liittyvää informaatiota hyödyntäen. Liikkuminen palveluna -konseptin pilotointi aloitetaan Ylläksen alueelta tulevana talvena.

”Auroran myötä tavoitteena on edistää uudenlaista ulottuvuutta arktisen strategiamme toteutuksessa. Samalla voimme tarjota kotimaisille ja kansainvälisille toimijoille valmiiksi hiotun testaus- ja työskentelyalustan sekä uusia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille pk-yrityksille”, kertoo hankkeen vetäjä, Tunturi-Lapin Kehitys ry:n toimitusjohtaja Reija Viinanen.

Auroran osaprojektit aloitetaan syksyn aikana erillisinä kokonaisuuksina ja ne integroituvat myöhemmin muodostaen yhtenäisen älyliikenteen testialueen. Hankkeen osaprojekteissa keskitytään liikenteen älykkääseen automaatioon, digitaaliseen liikenneinfrastruktuuriin, älykkääseen väyläomaisuuden hallintaan sekä liikkumiseen palveluna. Liikenteen älykkään automaation testialue kattaa testaamisen sekä suljetulla testialueella että yleisellä tiellä.

”Digitaalimurroksen myötä autoteollisuus kehittää voimakkaasti uusia konsepteja. Autoteollisuus on Euroopassa suurin yksityisen sektorin investoija, kun se sijoittaa arviolta 70 miljardia euroa tutkimus- ja kehittämistyöhön vuoteen 2030 mennessä. Tuolloin arvioidaan globaaleilla markkinoilla olevan jo 44 miljoonaa autonomista ajoneuvoa”, sanoo Viinanen.

Aurora-hankekokonaisuuden suunnittelun ja toteutuksen avaintoimijoita ovat Tunturi-Lapin Kehitys ry:n lisäksi Liikennevirasto, Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Maanmittauslaitos, Ilmatieteen laitos, ITS Finland ry, HERE, Roadscanners Oy ja Lapland Proving Ground Oy.

Lisätietoja: Reija Viinanen, 0400 423 370, [email protected], www.snowbox.fi.

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta