Hyppää sisältöön

Liikenneviraston Taitorakennerekisteri palkittiin Siltatekniikan päivillä

Julkaistu 12.2.2018

Vuoden 2017 Sillanrakentamisen hyvä idea -tunnustuspalkinto myönnettiin Solitan kehitystiimille Taitorakennerekisterin toteuttamisesta. Kyseessä on infrataitorakenteiden perustietovarasto, joka palvelee niin palveluntuottajia kuin tienpitäjiäkin. Rakenteellisten ja hallinnollisten tietojen lisäksi Taitorakennerekisteristä löytyy muun muassa vaurio- ja kuntotietoja. Rekisterin ovat laatineet yhteistyössä Liikennevirasto ja Solita Oy.

Palkinnon myöntämisen perusteena oli käyttäjiltä tullut runsas positiivinen palaute sekä kehitystiimin erinomainen sitoutuminen työhönsä. Järjestelmä palvelee käyttäjää hyvin yksityiskohtiaan myöten.

"Järjestelmä on helppokäyttöinen, mikä on lisännyt rekisterissä olevien tietojen hyödyntämistä. Ainoastaan tietojen ylläpito vaatii koulutusta järjestelmän käyttöön", kertoo silta-asiantuntija Heikki Myllymäki Liikennevirastosta.

Toimiva yhteistyö Liikenneviraston ja Solita Oy:n välillä oli avain onnistuneeseen lopputulokseen. Käyttäjiltä tullut positiivinen palaute antoi kehitystiimille intoa jatkoa varten, ja kuvasti sitä, että suunta on oikea. Aiemmat voittajat ovat edustaneet sillanrakentamiseen liittyviä insinöörialoja, joten tietojärjestelmän nouseminen palkituksi antoi myös tunnustukselle lisäarvoa.

"Yhdessä olemme tätä tehneet – kaikella sillä tiedolla ja taidolla, jota on annettu", Myllymäki summaa ja jatkaa: "Järjestelmä on edelleen kiivaassa kehitysvaiheessa, joten asiasta kiinnostuneiden kannattaa pysyä kuulolla." 

Voittajan valitsi Siltarekisteriverkko ja palkinto jaettiin Siltatekniikan päivillä.

Taitorakennerekisteri löytyy täältä.


Palkintoa vastaanottamassa olivat (vasemmalta oikealle) Liikenneviraston silta-asiantuntija Markku Äijälä, Solitan kehittäjä Tuuli Kähkönen, Liikenneviraston silta-asiantuntija Heikki Myllymäki, Solitan kehittäjä Harri Ohra-Aho sekä Solitan projektipäällikkö Teemu Ilkka. Ydintiimiiin kuului myös muita.

Lisätietoja:
Silta-asiantuntija Heikki Myllymäki
puh. 029 534 3523
[email protected]


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta