Takaisin

Liikenneviraston meluntorjunnan toimintasuunnitelma etenee

Liikenneviraston meluntorjunnan toimintasuunnitelma etenee

Julkaistu 6.2.2013

 Liikenneviraston meluntorjunnan toimintasuunnitelman luonnos on valmistunut. Tarkastelun kohteina ovat Suomen vilkkaimmin liikennöidyt maantiet ja rautatiet. Suunnitelmassa esitetään toimenpidesuunnitelma kiireellisimmille meluntorjuntakohteille sekä meluhaittojen vähentämisen pitkän ajan strategia. Suunnitelma valmistuu kesäkuussa.

Meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa tarkastellaan 2080 kilometriä maantietä ja 375 kilometriä rautatietä. Taustalla ovat vuonna 2012 valmistuneet maanteiden ja rautateiden EU:n ympäristömeludirektiivin mukaiset selvitykset.

Suunnitelman meluntorjuntakohteiksi valittiin 58 aluetta maanteiden ja rautateiden varsilta. Kohteiden meluhaittoja esitetään lievennettäväksi meluesteillä, hiljaisen päällysteen käytöllä, ajoneuvojen nopeuden alentamisella ja kiskojen hionnalla. Toimintasuunnitelman torjuntatoimet esitetään toteutettaviksi seuraavien 5 vuoden aikana vuoteen 2018 mennessä. Niiden toteuttamisen jälkeen kansallisen ohjearvon ylittävälle 55 desibelin päivämelulle altistuvien määrää vähenee 18 870 asukkaalla ja 50 desibelin ylittävälle yömelulle altistuvien määrä vähenee 20 203 asukkaalla. Esitettyjen meluntorjuntatoimenpiteiden karkea kustannusarvio on 170 miljoonaa euroa.

Mielipiteitä kerätään helmi–maaliskuussa

Suunnitelmaluonnos on nähtävillä Liikenneviraston internetsivuilla helmi–maaliskuun ajan, jolloin kaikilla halukkailla on mahdollisuus esittää siitä mielipiteensä. Mielipiteen voi esittää yleisötilaisuuksissa sekä hankkeen blogin kautta osoitteessa http://melukuuluukaikille.blogspot.fi.

Palautteen käsittelyn jälkeen lopullinen toimintasuunnitelma julkaistaan kesäkuussa 2013. Toimintasuunnitelman tulokset toimitetaan heinäkuussa 2013 ympäristöministeriöön, joka välittää tiedot EU:lle.

Esittelytilaisuus Helsingissä helmikuun alussa

Liikenneviraston meluntorjunnan toimintasuunnitelman luonnosta esiteltiin medialle Helsingissä tänään. Myöhemmin luonnosta esitellään myös yleisötilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Kaikkien yleisötilaisuuksien ajat ja paikat löytyvät niiden varmistuttua internetistä osoitteesta www.liikennevirasto.fi/ymparisto/melu-tarina.